Tappaja-Kaisa ja venäläinen mafioso (osa I)

Itse asiassa en ajatellut tätä tarinaa edes kertoa suurelle yleisölle, koska sen ajatteleminenkin saa pahalle tuulelle, mutta eilen tapahtui jotakin, jonka jälkeen muutin mieltäni. Tässä siis ensimmäinen osa trilogiasta "Tappaja-Kaisa ja venäläinen mafioso":

Reilun vartin kävelymatkan päässä Antibesin vanhasta kaupungista on nyppylän päällä majakka, ja majakan juuressa puisto, joka on paikallisten koiranulkoiluttajien suosiossa. Löysin sen aika pian saapumiseni jälkeen, ja kävimme siellä Kaisan kanssa melko usein, koska ulkoilumaastot ovat tässä paikassa muuten aika olemattomat. Puistossa, kuten paljolti muuallakin, koirat juoksentelevat vapaana. Niin myös Kaisa. Seuraava tapahtui toukokuun 1. päivä klo 16.23.

Kiersimme samaa rinkiä puistossa kuin aina ennenkin. Kaisa flirttaili saman komean pojan kanssa, jonka olimme nähneet puistossa aiemminkin. Jossakin vaiheessa muutama pikkukoira pysähtyi haistelemaan Kaisan hännänalusta, Kaisa niitä komensi ja siinä tiimellyksessä nappasi yhtä mäyräkoiraa kiinni. Nostin Kaisan koiran kimpusta, jolloin mäykky juoksi kovaa vauhtia omistajansa luokse. Pienen hakemisen jälkeen taisteluhaava löytyi jostakin niska-kaula-seudulta. Lähempää en haavaa päässyt tarkastelemaan, koska mäykyn omistaja, vanhahko mies, ymmärrettävästi säikähti, hermostui, vihastui ja suoraan sanoen kilahti. Heilutti kävelykeppiään ja oli jo tulossa Kaisan päälle. Koska ukko ei näyttänyt puhuvan kuin ranskaa, en voinut juuri muuta kuin näyttää surkealta, pahoitella englanniksi ja toivoa, että mies ymmärtäisi edes sen. Raivosta kiehuen ja koiraa kantaen mies poistui lopulta paikalta. Kaisa ei koskaan ole purrut ketään, joten olin varmasti suurinpiirtein yhtä järkyttynyt tapahtuneesta kuin ukkokin ja jäin tietysti pohtimaan moisen epäluonteenomaisen käytöksen syitä (muutosta aiheutunut stressi? iän mukanaantuoma äkäisyys?) ja koko tapahtuman mahdollisia seurauksia. Iltaan mennessä olin jo lähes varma, että kohta on ranskalainen poliisi oven takana vaatimassa, että moinen tappajakoira on vietävä lopetettavaksi.

Aikaa kuitenkin meni, poliisia ei kuulunut, enkä myöskään törmännyt kävelykeppiä heiluttavaan ukkoon toistamiseen. Tuli Budapestin matka ja kaikenlaista muuta, ja koko asia ei ollut enää juurikaan mielessä, joskaan ei myöskään kokonaan unohtunut. Kunnes sitten törmäsin kaksikkoon uudelleen muutama päivä sitten, mutta siitä enemmän seuraavassa osassa...

Rikospaikka :