Yrittäjyyden ihanuudesta

Venähti näemmä työpäivä aika pitkäksi tänään: kello lähenee puolta kymmentä. Ei muuta kuin Kaisa iltapissalle ja sen jälkeen suoraan nukkumaan. Se siitä maanantaipäivästä. Eipä silti, pääasiassa epäsäännölliset työajat ja välillä pitkäksi venyvät päivät eivät sinänsä niinkään haittaa. Top 5 asiaa, joita palkkatyöstä oikeasti kaipaan:

1. ATK-tuki

2. ATK-tuki

3. ATK-tuki

4. ATK-tuki

5. Palkalliset sairaslomat

Palkalliset sairaslomat ovat vasta sijalla 5 oikeastaan vain siksi, että harvemmin sairastan. Ne kuitenkin pääsivät mukaan listalle siksi, että vieläkin on tuoreessa millaista on kääntää matkapuhelimen käyttöopasta sängyssä keuhkokuumeessa. Paitsi että sairaslomista ei makseta, niitä ei myöskään käytännössä ole: jos on jonkun työn luvannut ottaa (kun vielä oli terve), siitä on aika hankala luikerrella irti sitten, kun ei enää olekaan terve. Ainakaan, jos kyse on suuresta työstä, jota on jo aloittanut. Ja ainakaan, jos aikoo vielä vastaisuudessakin tehdä samalle asiakkaalle samoja töitä. Eikä pienellä yksityisyrittäjällä ole tietenkään kollegaa, jolle työn voisi nakata siksi aikaa, kun itse sairastaa.

Osasyy kohtiin 1-4 löytyy blogin ensimmäisestä kirjoituksesta. Ongelmat eivät toki siihen loppuneet, vaan niitä tulee enemmän tai vähemmän päivittäin erilaisissa muodoissa vastaan. Kyllä on ikävä sitä aikaa, kun ongelman yllättäessä saattoi kysyä viisaamman neuvoa ja ikäänkuin siirtää koko ongelman eteenpäin. Nythän ei ole kenelle siirtää. Ja kun ei itse ole mikään it-guru, saattaa välillä hermo vähän kiristyä. Tälläkin hetkellä tilanne on se (yksityiskohtiin menemättä), että osa työnteon kannalta elintärkeistä ohjelmista toimii edelleenkin vain Paskacerissa eli vanhassa koneessa. Olen asentanut ne uuteen koneeseen X kertaa, eikä koko prosessissa edes ole mitään, mikä voisi mennä pieleen. Siltikään ohjelmistopalikat eivät vain suostu pelaamaan toivotulla tavalla. Niinpä olen tänäänkin pystyttänyt kaksi työpistettä, toisen makuuhuoneeseen ja toisen työhuoneeseen, ja juossut sitten USB-tikku kourassa toiselta koneelta toiselle. Hermohan siinä menee. Laitoin siis tänään meiliä ohjelmistovalmistajan support-palveluun, turhaan arvatenkin. Mutta saapa nähdä, toivoahan aina saa.

Yrittäjyyden alkuaikoina (muistan hämärästi) todellakin oli viikonloppuja, jolloin en tehnyt töitä ollenkaan. Jossakin vaiheessa kävi sitten niin, että viikonlopun erotti arkipäivästä oikeastaan vain siitä, että tein töitä hiukan vähemmän, enkä laittanut kelloa aamulla soimaan. Viime viikonloppu oli kuitenkin siitä poikkeuksellinen, etten tehnyt töitä ollenkaan (paria hassua tuntia ei toki lasketa...). Antibesissa oli nimittäin monipäiväiset purjehduskilpailut, ja niiden ohessa kaikenlaista ohjelmaa, mm. livemusiikkia iltaisin satamassa. Pitihän sinne päästä, vähän jytäämään 80-luvun hittejä ja siemaisemaan pieni Heineken siinä sivussa. Perjantaina ja sunnuntaina otin Kaisan mukaan (kätevästi iltalenkitys samalla), lauantaina menin yksin. Tanssiminen oli helpompaa ilman koiraa, mutta sosiaalinen puoli koiran kanssa kyllä 100 %:a vilkkaampaa.

Kuvassa Antibesin ranta, takana purjehduskilpailun osanottajia ja horisontissa näkyvät lumihuippuiset Alpit, jotka voi nähdä vain kirkkaalla säällä.

Päivän sana (kääntäjän arjesta tämäkin): hyppylambdatunnistin.