Oi, Eze!

Tänään sitten Ezeen, jossa en ollut minäkään ennen ollut. Itse asiassa Maikku alunperin halusi Saint-Paul-du-Venceen, mutta puhuin vieraan ympäri ja otimme siis junan Eze-sur-Meriin. Juna-asemalta (joka oli meren rannalla) piti vielä ottaa bussi, joka kuljetti turistit 427 metrin korkeudella sijaitsevaan kylään. Mikä ihme on saanut ihmiset 1300-luvulla rakentamaan linnan näin järkyttävän hankalaan paikkaan?! Siinä on monta orjaa menettänyt selkänsä tai henkensä, kun on raahannut kiviä rinnettä ylös. Oi voi sentään, sievä oli kylä. Kapeita kujia, pieniä putiikkeja ja ihan ylhäällä jardin exotique, puutarha, jossa oli kaikenlaista eksoottista kasvia. Kuten kaktuksia joka lähtöön. Ja toki huima näköala myös.

Siellä sitten samoiltiin kapeilla kujasilla (huom. Lauralla uudet housut ja paita)....

...ja patsasteltiin vehreän kasvillisuuden rinnalla (huom. Maikulla uusi laukku)...

Alas olisi päässyt myös Nietzschen mukaan nimettyä kujaa pitkin (arvioitu laskeutumisaika 45 min), mutta en saanut Maikkua houkuteltua. Seuraava vieras joutuu tästä varmaankin kärsimään. Maastoulkoilua on ikävä, koiralla tai ilman. Junaa odotellassa olikin sitten aikaa tehdä ranskanläksyt. Viime tunnilla Caroline opetti vihdoin passé composén, joten kohtapuoleen voin yrittää alkaa puhua menneistä asioista menneessä aikamuodossa, mistä on kieltämättä kyllä apua.

p.s. takki on varattu. Haen sen huomenna.