#¤%&#¤&#¤%

Tämä viikko on ollut ukulelestä. Tai hanurista, jos halutaan käyttää tutumpaa soitinta. Tai Persiasta, miten vaan. Itse asiassa tekisi mieli käyttää vielä huomattavasti pahempiakin sanoja, mutta jääköön nyt. Jälleen kerran vastoinkäymiset alkoivat, kun Andrea poistui kaupungista pariksi viikoksi. Ensin kaikenlaista pienempää ATK-ongelmaa, joista osassa pikkuveli osasi auttaa ja osan kanssa pystyi muuten vaan elämään. Sitten yhtäkkiä toinen päivittäin käyttämistäni sähköpostiosoitteista, se jota käytän kaikessa kommunikaatiossa, kun teen töitä Andrean ja Steven firmalle, lakkasi toimimasta. Outlook kysyi salasanaa, muttei hyväksynyt sitä, joten en pystynyt käyttämään osoitetta, enkä vastaanottamaan postia siihen. Koska samainen osoite toimi kuitenkin Paskacerissa, oli selvää, että ongelma on koneessa, ei esimerkiksi asiakkaan palvelimessa.

Käytännössä en voi tehdä töitä koneella, jossa ei toimi meili. Niinpä siis jouduin pitämään auki molempia koneita, koska osa töihin tarvittavista tiedostoista, ohjelmista ja meileistä oli Asuksessa ja muutenkin pidän sitä mieluummin työkoneena, koska siinä on isompi näyttö. Steven IT-apuheppu sitten riensi apuun, otti etäyhteyden Asukseen ja selvitti, että ongelma johtui PGP:stä, joka on meilien salausohjelma. PGP on syypää suurinpiirtein 34 %:in kaikista tietokoneongelmista, joita mulla on ollut. Suosittelen välttämään, ja erityisesti ysiversiota. Vika fiksattiin ja noin 12 tunnin ajan kuvittelin, että mun viikonloppuni on pelastettu.

Kunnes sitten lauantaina Asus käynnistyi, mutta Windows ei. Yritin uudelleen ja uudelleen, ei onnistu. Kiinalaisen gurun putiikki oli tietysti kiinni, lauantai kun oli. Maanantaina on sellaisen työn palautus, josta olin tehnyt jo yli puolet. Ja sehän tietysti oli Asuksessa sekin. Eli jollen saisi tiedostoja ulos koneesta, joutuisin kääntämään kaiken uudelleen. Mieliala sen kuin kohosi... Ryhdyin sitten selvittämään ongelmaa toisen ATK-tukihenkilöni eli Arronin kanssa (joka oli Intiassa skype-yhteyden päässä). Lyhyesti: Windows saatiin palautettua, mutta kaikki muu (aivan kaikki) koneesta hävisi. Yritimme yömyöhään vielä palauttaa kadonneita tiedostoja ja se jopa näytti onnistuvan, mutta palautetut tiedostot olivat tietenkin korruptoituneita, eli hyödyttömiä.

Tässä vaiheessa olin melko valmis heittämään molemmat koneet huut helvettiin ja pestautumaan jollekin luksuspaatille siivoojaksi. Antibesin jahtisatamassa on paattia joka lähtöön, eiköhän joku niistä palkkaisi mutkin. Ja Kaisan laivakoiraksi tottakai.

Olipa vallan mukava herätä sunnuntaiaamuun, kun tiesi, että koko päivä menee töitä tehden, ja suuri osa ajasta vielä sellaiseen työhön, joka on jo kerran tehty. Nyt tämä maanantain homma on viittä vaille valmis, joten sikäli alkaa olla parempi mieli. Alkaa kyllä olla malja täynnä näitä atk-ongelmia, joita näyttää kasautuvan mulle tavallistakin enemmän. Tällä viikolla on mennyt vähintään yhtä paljon aikaa koneongelmien kanssa tappelemiseen kuin itse tuottavaan työhön. Ensimmäistä kertaa koko yrittäjyyden aikana kävi oikeasti mielessä, että voisihan sitä palkkatyöhönkin palata, eipä tarvitsisi tapella enää koneiden kanssa. Kunnes muistin, millaisia hommia ja millä palkalla tältä alalta löytyy. Ei siis sittenkään. Ennemmin etsin match.comista jonkun hypernörtin, joka ei osaa kuvitellakaan mitään kiehtovampaa kuin selvitellä mun läppäreideni solmukohtia.

Ainakin yrittäjyydessä on se hyvä puoli, että pomo on joustava ja ymmärtäväinen. Näistä viimeisistä kärsimyksistä pomo on luvannut mulle palkaksi takin, jota kävin tänään kuolaamassa Nikita-liikkeen ikkunan takana. Tai jos tuo ei ole päällä yhtä kiva miltä näyttää, niin eiköhän Nizzasta löydy joku muukin kiva.