Välähdyksiä

Pyörränkin päätökseni ja postaan Santa Festä vielä viimeisen kerran. Laukut on pakattu ja huomenaamulla seiskan pintaan startataan kentälle. Kommentteja edellisiin postauksiin oli tullut ennätysmäärä! Kaikki arvauksia esittäneet osuivat oikeaan: pinkit, siniset ja hopeanharmaat pötkylät ovat kakkapusseja, joille on myös muovinen pidike. Kaisalla tulee ilman muuta olemaan kulmakunnan komeimmat kakkapussit. Kaisahan on siis Sannan luona hoidossa, kun sitä kommenteissa kyseltiin. Sen verran se on viime aikoina ollut hoidossa, ettei nykyään ole moksiskaan kun mamma häviää vähäksi aikaa. Pääasia, että ruokahuolto pelaa ja hoitotädeiltä sitäpaitsi on tavallisesti helpompi kähveltää hiukopaloja.

Muutama välähdys tältä päivältä:

Aamulla aurinko paistoi siniseltä taivaalta, joten halusin altaalle. Ilmeni, ettei Pete ole koko puolentoista vuoden aikana käynyt altaalla kertaakaan (!!!). Portilla selvisi myös, että yksikään avaimista ei sopinut lukkoon, ilmeisesti oli jäänyt altaan avain saamatta aikanaan... Meidät kävi päästämässä sisään työntekijä. Koska tänään on Labour Day, siis pyhäpäivä, jengi on lähtenyt pitkäksi viikonlopuksi jonnekin. Siispä altaalla oli mun lisäksi käytännössä yksi ihminen. Kohtuullisen rentouttavaa. Melkein harmittaa, etten käynyt siellä köllimässä ekoina päivinä.

Pete asuu vuokra-asuntokompleksissa, jonka nimi on Rancho Vizcaya ja joka näyttää tältä:





Peten kämppä on alimmassa kuvassa puskan takana, eli portaat ylös ja vasemmalle. Uima-allasreissun jälkeen käytiin parissa kaupassa. Suomessa joulun jälkeen tavallisesti joulukrääsä myydään 80 %:n alennuksella pois tai pakataan varaston takimmaiseen nurkkaan. Täällä ei moista vaivaa haluta nähdä, vaan paikallisessa jättitiimarissa oli joulukuuset heti tuulikaapissa ja muulle joulukrääsälle tilaa hyllykaupalla. Suurena joulun ystävänä kannatan suomalaista menettelyä...

Chili on iso juttu täälläpäin. Joka kerta (= kaikki 2 kertaa), kun kävimme supermarketissa, sen takana oli väkeä jonottamassa chilien paahtopisteeseen.


Iltapäivällä suuntasimme syömään intialaiseen.

Olimme ensimmäiset asiakkaat, joten tarjoilijalla oli aikaa kertoa esim. edellisestä työpaikastaan risteilijällä, jolla oli käynyt myös suomalaisia ("nice people"). Tarjoilijan vääntäessä juttua valot yhtäkkiä sammuivat: sähkökatko. Ja pitkä sellainen. Seurasimme säleverhon läpi, miten kokki-raukka väkersi annoksia taskulampun valossa. Kaikki muut paikalle saapuneet asiakkaat käännytettiin pois; meitä ei kai kehdattu, kun olimme kerran jo pöydässä ja tilanneetkin. Ruoka oli hyvää ja tarjoilijat paikalla käytännössä meitä varten, kun muitakaan ei ollut. Kun poistuimme ravintolasta, sähköt olivat edelleen poikki. Tarjoilija huikkasi vielä pihalla pois lähtiessämme jotakin "Lauralle ja Patrickille" ja keikutti lanteitaan. Viittasi vissiinkin huomiseen tanssitapahtumaan, josta oli ollut juttua. Mutta huomennahan me emme täällä enää olekaan...