Kevät on tullut

Täällä kaupungin laitamilla sen huomasi siitä, että tuuli toi nenään tuulahduksen rehellistä p---n hajua, kun tänään kävin Kaisan kanssa päivälenkillä. Ensin arvelin, että tuuli vaan sattui leyhähtämään siitä suunnasta, missä on lehmiä laitumella. Kyllä, asun siis edelleen Suomen viidenneksi suurimmassa kaupungissa, 15 minuutin pyörämatkan päässä keskustasta ja silti lähes naapuritontilla on nyt muutaman viikon ollut lehmiä. Saa nähdä mitä muita city-eläimiä laitumille ilmestyy, kunhan kevät etenee ja kesä lähenee.

No ei ollut haju lehmien syytä tällä kertaa. Se selvisi, kun olimme kävelemässä jo kotiin päin. Ovat näköjään ryhtyneet lannoittamaan noita peltoja tuossa tien toisella puolella. Mikäs sen mukavampaa kuin kiskoa kotiinpäin koiraa, joka on sitä mieltä, että lannoite on dalmatiankoiran luontaista ravintoa. Hullu mikä hullu.

On tässä ollut muitakin kevään merkkejä. Olin elämäni ensimmäisissä pihatalkoissa, tutustuin pariin naapuriin ja sain haravoimisesta hauikset kipeiksi. Samalla viikolla kaivoin fillarin ulos kellarista ja valitin taloyhtiön aktiiville, 70-lukulaista kypärätukkamuotia suosivalle Sepolle, ettei taloyhtiössä ole kunnollista paikkaa säilyttää pyörää. Tässähän olisi agendaa seuraavaan yhtiökokoukseen, jos vaan sellaisessa uskaltaisin suuni avata. Siinähän voi käydä vielä niin, että nakki napsahtaa ja joudun joksikin tilintarkastajaksi tai ties mihin hommaan. Parasta on sulautua massaan ja olla kuin ei olisikaan (siinä vasta elämänfilosofia).

Käväisin jokunen viikko sitten Brysselissä pienellä lomalla. Sieltä on alla oleva kuva, jossa poseeraan kaljakoreista tehdyn tilataideteoksen edessä. Pytingin nimi oli Väliaikaisen onnen paviljonki. Aika paljon "väliaikaista onnea" on sisältynyt näihin koreihin, tämä kuin on vaan yksi nurkka koko komeudesta...