Jösses mikä mies

Sekin päivä on nyt nähty, että Porno-Yrjön (paremmin tunnettu nimellä George Clooney) paikka maailman pornoimpien miesten listaykkösenä on uhattuna. Kävin eilen katsomassa elokuvan Vicky Cristina Barcelona ja jonkinlaisena lievänä ilmauksena voisi sanoa, että Javier Bardemin charmi puri. On se purrut ennenkin, esim. elokuvissa Meri sisälläni ja Lihan värinä, mutta ei tässä määrin. Jotain miehen näyttelijänkyvyistä ehkä kertoo se, että Coenin veljesten leffassa No country for old men (jonka suomenkielinen nimi ei suostu tallentumaan mun muistiini, enkä jaksa tarkistaa) hahmo oli niin vastenmielinen, että Bardemkin onnistui olemaan lähes epäviehättävä. Vicky Cristina Barcelonassa Bardem puhuu myös espanjaa, mikä aiheutti lisäväristyksiä. Oi oi oi, mikä mies!


Alla kuva niille, jotka eivät tiedä, mistä on kyse. Huomautan, että pysäytetty kuva ilman ääntä ei tee oikeutta Javierille, kuten ei Georgellekaan.

Vicky Cristina Barcelona on Woody Allenin ohjaama (ja käsikirjoittama). Olen huomannut, että jokseenkin kaikilla tuntemillani ihmisillä ikään katsomatta on Woody Allen -ennakkoluulo, joka perustuu (hassua kyllä) nimenomaan niihin filmeihin, joista Woody on alkujaan tullut kuuluisaksi. Eli niihin, joissa se itse esittää pääosaa, joissa puhutaan paljon ja tapahtuu vähän. Tai jollei niihin, niin sitten miehen ulkoiseen olemukseen ja maineeseen (pieni, ruipelo punatukkainen mies, jolla on rumat silmälasit ja joka vokotteli ex-naisystävänsä monta kymmentä vuotta nuoremman adoptiotyttären ja meni sen kanssa vielä naimisiinkin - 10 vuotta sitten). Ei kannata tuomita Vicky Cristinaa ainakaan aiemman tuotannon perusteella, se ei muistuta Manhattania, Annie Hallia tai muutakaan Woody-klassikoa oikeastaan juuri missään muussa mielessä paitsi siinä, että alku- ja lopputekstit on toteutettu woodymaiseen tyyliin yksinkertaisesti korostamatta ketään näyttelijöistä yli muiden. Woodya itseään ei filmissä näy. Vaikka ukko on nyt jo yli 70 v, kumman uskottavasti kirjoittaa itseään yli puolta nuorempien elämästä. Myös edellinen ohjaustyö Match Point (tai ainakin edellinen, jonka olen itse nähnyt) oli loistava. Sen kävin katsomassa yksin, koska en saanut ketään lähtemään mukaan juuri tuon woody-ennakkoluulon takia (tai sitten käyttivät sitä tekosyynä...). Vahingosta viisastuneena yritin tällä kertaa ensin pitää ohjaajan nimen salassa. Ei onnistunut, mutta onnekseni yksi rohkea lähti silti kaveriksi, eikä kuulemma pettynyt.

Alla pätkä Ralf Königin sarjakuvasta, jolla voi samalla harjoittaa saksan taitoaan. Taustainfona sen verran, että henkilöt ovat 10 vuotta yhdessä elänyt homopariskunta Konrad (kulturelli pianonopettaja) ja Paul (äijien äijä). Ovat videovuokraamossa valitsemassa filmiä, eivätkä näkemykset oikein kohtaa. Paul haluaa toimintaa ja Konrad jotakin "mit Anspruch", vähän haasteellisempaa.