Tappaja-Kaisa ja venäläinen mafioso (osa II)

Tappaja-Kaisan ja mäyräkoiran epäonnisesta kohtaamisesta oli kulunut melko päivälleen kuukausi. Antibesissa oli hyinen päivä, lämpötila oli tipahtanut reilusta 20 asteesta neljääntoista, satoi, vihmoi ja ukkosti. Vedin kunnon ulkoiluvermeet niskaan ja lähdin Kaisan kanssa iltapäivälenkille autioituneeseen kaupunkiin noin klo 16.38. Kipusimme kohti majakkakukkulaa, ja kuinkas sitten kävikään - törmäsimme kävelykeppiä heiluttavaan ukkoon ja mäyräkoiraan, joka näytti olevan paitsi yhtenä kappaleena, myös muuten kunnossa.

Ukko ei kuukaudessa ollut rauhoittunut tippaakaan. Veikkaan itse asiassa, että oli käyttänyt kuukauden ennemminkin kiukun kasvattamiseen. Tällä välillä oli englanninkielen taitokin löytynyt jostakin - hyvä juttu sikäli, että pystyimme sentään jollakin tavalla keskustelmaan. Eri asia sitten, olisinko välttämättä halunnut ymmärtää kaikkea. Mäykylle oli ilmeisesti ommeltu kaksi tikkiä taisteluhaavaan. Ukko oli kuulemma käynyt poliisilaitoksella kertomassa, että Kaisa on vaarallinen. Kävelykeppiä ilmassa heiluttaen julisti ampuvansa Kaisan "ensi kerralla". Tässä vaiheessa vielä yritin pyytää anteeksi ja selittää, ettei vastaavaa ollut ennen tapahtunut, mutta aika äkkiä kävi selväksi, etteivät mun sanomiseni kiinnostaneet pätkän vertaa. Sain joka tapauksessa ukolta kopion eläinlääkärin laskusta (124,50 eur), ja sovimme tapaavamme seuraavana päivänä kello 16 samassa paikassa rahanluovutuksen merkeissä. Siihen nähden, miten alhaisena luopiona ukko näytti mua pitävän, ihmettelen suuresti, että päästi mut lähtemään kysymättä nimeä, osoitetta, puhelinnumeroa tai mitään muutakaan yhteystietoa. Kovin mielelläni en sellaista olisi antanutkaan - sen verran aggressiiviselta herra alkoi tässä vaiheessa vaikuttaa.

Palasimme Kaisan kanssa kotiin suunnittelemaan strategiaa seuraavan päivän kohtaamiseen, jota en todellakaan odottanut erityisellä innolla.

Rikosväline: