Villasukat

Heräsin tänä aamuna hirvittävään ukkoseen ja kaatosateeseen, johon saattoi naputuksesta päätellen yhdistyä myös rakeita (joita satoi viime viikolla parin tunnin matkan päässä San Remossa, joten sikäli ei mahdotonta, vaikka siltä kuulostaakin). Ukkonen jyrähti pari kertaa niin mallikkaasti, että molempien päät ponnahtivat lepoasennosta kuin vieteriukoilla. Muuten Kaisa ei juuri jyrinästä piitannut, lepuutti vain päätään mun villasukkaan verhotun jalkani päällä.

Aivan oikein, villasukkaan. Helleaallon jälkeen täällä on ollut vuodenaikaan nähden hiukan viileää. Mittari näyttää kyllä 25 ja auringossa voi olla jopa kuuma(hko), mutta muuten tämä minusta muistuttaa suomalaista lähestyvää syksyä. Niinpä olen kaivanut esiin farkut ja neuleet, joita ei moneen kuukauteen ole tarvittu mihinkään. Pari päivää sitten kaupassa kassaneiti kysyi, onko mulla kylmä. Koska odotin kysymystä siitä, ovatko persikat kaupan sisä- vai ulkopuolen laarista, kysymys veti pasmat sekaisin, enkä tietenkään ymmärtänyt mitään, ennen kuin sain saman englanniksi. Kukaan kassaneideistä tai -rouvista ei ole tähän mennessä sanonut mitään muuta kuin bonjour ja lopuksi hinnan, joten tämän yllättävän puheliaisuuden sai aikaan ilmeisesti se ihme, että olin vetänyt päälleni pitkäkauluksisen neuleen. Paluumatkalla katselin muuta jengiä sillä silmällä. Totta tosiaan, muillahan on täällä edelleen t-paidat ja kesäkoltut päällä. Hmm.

Töitä tulee taas ovista ja ikkunoista. Ilmeisesti kääntäjiä on lomilla tai sitten toimeksiantajat palaavat lomilta. Joka tapauksessa nyt on taas pientä stressiä ilmassa, etenkin kun viikonlopuksi saapuu kylään Outi-serkku, joten pitäisi ehtiä myös ehkä vähän siivota... Toisaalta olen huomannut senkin, että olen ehdottomasti tehokkaampi stressitilanteessa. Jollei ole painetta, ei synnykään sitten paljon mitään. Ehkä pitäisi siis harkita sellaista työrytmiä, että tekisin kuussa aina kaksi viikkoa aamusta-iltaan-päiviä, ja loput kaksi sitten elbailisin. Ajatus sekin.