Tukka hyvin, kaikki hyvin

Kävin juuri ennen tänne tuloani kampaajalla Turkkusessa, Hämeenkadun Tyylihiuksissa, kuten aina. Tietoisesti niin, että voisin sitten vetkutella kampaajalle menon kanssa täällä mahdollisimman pitkään, ja puoli vuottahan tässä ehtikin vierähtää ennen kuin tukka alkoi muistuttaa siinä määrin joululyhdettä, että oli vaan pakko mennä ja varata aika. Valitsin kuitenkin sellaisen, jossa luvattiin puhua englantia. Vähän fiinimmän oloinen salonki kuin Tyylihiukset. Kun astuin sisään liikkeeseen, vastaanottotiskin takana oli ainakin neljä naista ja yksi poika. Yksi naisista toivotti tervetulleeksi täydellisellä brittienglannilla, ja pyysi sitten seuraamaan poikaa, jonka tehtävä oli hakea mulle sopivankokoinen valkoinen labratakki kaapista (siis mikä työ! Ehkä se oli työharjottelussa?). Seuraavaksi hiusten pesuun, josta huolehti jälleen eri henkilö. Pesun jälkeen tiedusteltiin, haluaisinko kahvia, teetä tai vettä. Kahvia kiitos, mustana ja sokerilla.

Kampaaja oli sitten mies, ja vielä ranskalainen. Vyötäröllä samantapainen työkaluvyö kuin reiskoilla, jossa vasaran ja taltan sijaan näkyi olevan ainakin kampa ja muita "työkaluja". Yllätys, kampaajamies ei puhunut englantia, joten yksi naisista tuli tulkkaamaan. Ja kysymään haluaisinko kenties kahvia, teetä tai vettä. Kahvia edelleen, kiitos... Ennen kuin todella sain kupin eteeni, samaa kysyttiin vielä kolmannen kerran. Hyvä ihme sentään.

Ensi töikseen miekkonen kampasi mun märän joululyhteeni nätisti päätä myötäillen molemmin puolin naamaa. Oikein kiva. Tästä eteenpäin jätin homman herran haltuun ja keskityin lehden selailuun. Kun 40 min myöhemmin katsoin peiliin, niin eihän se niin paha ollutkaan. Itse asiassa aika lailla sellainen kuin halusinkin. Tänään onkin sitten ollut tukka hyvin, hyvä että edes kerran vuodessa. Otin heti pari kuvaa, jotta sain vaihdettua meseen ja skypeen uudet kuvat (turhamaisuudella ei näemmä ole rajoja...). Alla yksi näistä taidekuvista.

Integroidun tänään urakalla ranskalaiseen yhteiskuntaan ja kävin myös eläinlääkärillä valittamassa Kaisan vatsaongelmista. Se kun on välillä oksennellut tyhjästä vatsasta mahanesteitä. Muutin vähän ruoka-aikoja, ja viikkoon se ei ole nyt oksennellut, mutta varoiksi menin nyt kuitenkin. Eipä tuo kovin erilaista ollut, jotenkin odotushuone ja vastaanottoaulakin olivat ihan samaa designia kuin Suomessa. Se ero kyllä oli, ettei (mies)lääkäri edes yrittänyt ehdottaa, että nostaisin Kaisan tutkimuspöydälle, vaan reteesti nappasi siitä otteen ja nosti itse. Kaisa ei varmaan ehtinyt edes tajuta, mitä tapahtui. Suomessa olen aina nostanut koiran itse pöydälle, mikä ei ole niin helppoa miltä kuulostaa. Painaahan tuo hurtta lähemmäs 30 kiloa kuitenkin, eikä yleensä avita prosessia itse, lähinnä päinvastoin. Saimme matolääkkeen ja muutamaa muuta troppia. Toivottavasti näistä maha rauhottuu.