Fête du Mimosa
Biotissa tässä lähellä oli tänään Fête du Mimosa, jonkinlaiset Mimosajuhlat. Jo alkuviikosta olimme Marin kanssa sopineet, että käydään paikan päällä tarkistamassa, mistä on kyse. Aamulla sitten tuli Marilta viestiä, että flunssa on äitynyt pahaksi ja muuttokin venähtänyt, joten jättää mimosat väliin. No ei se mitään, päätin sitten turisteilla ihan yksin.
Puolen päivän jälkeen hyppäsin Antibesista bussiin, istuin bussin takaosaan ja unohduin kuuntelemaan musiikkia iPodista, joka ihme kyllä edelleen toimii. Noin puolivälissä matkaa bussi pysähtyi ja musiikin yli alkoi kuulua jokseenkin kovaäänistä keskustelua. Käännyin ympäri ja näin kuljettajan kopin vieressä vähän laitapuolen kulkijalta näyttävän hepun. Saattoi olla humalassa (mutta jos oli, ei ainakaan suomalaisen mittapuun mukaan kovin mainittavassa) tai muissa aineissa, mutta jokseenkin normaalilta se musta vaikutti. Kuljettaja (ei mikään paskemman näköinen mies, muuten) huusi miehelle kuitenkin suureen ääneen jotakin, jonka sisältö jäi hieman epäselväksi. Veikkaisin, ettei mies ollut maksanut lippua, eikä nyt suostunut poistumaan bussista. No saattuuhan sellaista. Kuljettaja huutaa, mies pysyy rauhallisena. Yllättäen bussin takaosan naisten keskuudessa alkaa kuitenkin keittää yli. Melkoiseen tällinkiin itsensä tuunannut kuuttakymppiä lähentyvä nainen keräsi ensin kierroksia paikallaan huutamalla suureen ääneen "Merde!" ja "C'est pas vrai!" ynnä kaikenlaista muuta, mitä en ymmärtänyt. Kun tämä ei tuottanut tulosta, tuunattu rouva sinkosi bussin etuosaan huutamaan miehelle lähietäisyydeltä. Ja takapenkin rauhallisen oloinen rouva säesti paikaltaan huutamalla myöskin "Merde!" ja "Tässäkö me nyt seistään koko päivä" ja sitä rataa. Mies ei poistunut, kuljettaja soitti jonnekin ja kohta lähdettiin taas liikkeelle. Biotissa matkustajat (maksaneet sellaiset) poistuivat, mutta mies jäi bussin kyytiin. En tiedä minne kuljettaja häirikön lopulta vei.
Arvelin alkuun, että tuunatulla rouvalla ja takapenkin aggressiivisella naisella varmaankin oli kiire jonnekin. Itse kun olin vaan menossa katsomaan mimosalla koristettua Biotia ja karnevaalikulkuetta, ei varsinaisesti pieni viivästys niin häirinnyt. Vaan eikö mitä. Samalla asialla olivat muijat. Ja samalla bussilla saman laittoman hyvännäköisen kuljettajan kyydissä myös palasivat takaisin Antibesiin. Tosiaankin löytyy temperamenttia täkäläisistä.
Biot oli koristeltu hienoksi. Kaivoin kameran esiin heti bussista päästyäni ja tyrmistys oli suuri, kun totesin, että akku oli tyhjä. Latasin sen vasta täyteen, mutta olin varmaan jättänyt jonkun nappulan päälle. Otti pattiin raskaamman kanssa, mutta minkäs teet. Ei tule kuvia tähän postaukseen.
Aiemmin tällä viikolla olin Marin kanssa Cap 3000:ssa, joka on ostoskeskus. Bussimatka Capiin kestää k a u a n, vaikkei se ole kaukanakaan, itse asiassa ihan lentokentän vieressä. Bussissa istuessa ei juuri ole muuta tekemistä kuin silmäillä maisemia, tässä tapauksessa lähinnä kaupunkimaisemaa ja erilaisia bussireitin varrelle osuneita liikkeitä. Joskus olen Suomessa ihmetellyt hinkua antaa yritykselle nimi noudattamalla kaavaa perustajan/omistajan etunimi + toimialaan viittaava sana. Kuten Matti-Ovi (Laitilassa). Olen Matti ja valmistan ovia, selvä se. Hius-Maarit. Olen Maarit, kampaaja. Pekka-Kaivuu. Olen Pekka ja kaivualalla (oikeasti se on kaivu, eikä kaivuu, näin Mirja Parvinen kääntiksellä opetti. Ja Mirja ei koskaan ollut väärässä). Täällä ei harrasteta tämän tyyppisiä nimiä, mutta yksi yleinen on "Maison de jotakin". Cannesissa on Maison de Laura, joka myy kaikenlaista pikkurihkamaa. Cap 3-tonniseen matkatessani silmiin osui seuraavanlainen kyltti, teksti isoilla kapitaalikirjaimilla:
Puolen päivän jälkeen hyppäsin Antibesista bussiin, istuin bussin takaosaan ja unohduin kuuntelemaan musiikkia iPodista, joka ihme kyllä edelleen toimii. Noin puolivälissä matkaa bussi pysähtyi ja musiikin yli alkoi kuulua jokseenkin kovaäänistä keskustelua. Käännyin ympäri ja näin kuljettajan kopin vieressä vähän laitapuolen kulkijalta näyttävän hepun. Saattoi olla humalassa (mutta jos oli, ei ainakaan suomalaisen mittapuun mukaan kovin mainittavassa) tai muissa aineissa, mutta jokseenkin normaalilta se musta vaikutti. Kuljettaja (ei mikään paskemman näköinen mies, muuten) huusi miehelle kuitenkin suureen ääneen jotakin, jonka sisältö jäi hieman epäselväksi. Veikkaisin, ettei mies ollut maksanut lippua, eikä nyt suostunut poistumaan bussista. No saattuuhan sellaista. Kuljettaja huutaa, mies pysyy rauhallisena. Yllättäen bussin takaosan naisten keskuudessa alkaa kuitenkin keittää yli. Melkoiseen tällinkiin itsensä tuunannut kuuttakymppiä lähentyvä nainen keräsi ensin kierroksia paikallaan huutamalla suureen ääneen "Merde!" ja "C'est pas vrai!" ynnä kaikenlaista muuta, mitä en ymmärtänyt. Kun tämä ei tuottanut tulosta, tuunattu rouva sinkosi bussin etuosaan huutamaan miehelle lähietäisyydeltä. Ja takapenkin rauhallisen oloinen rouva säesti paikaltaan huutamalla myöskin "Merde!" ja "Tässäkö me nyt seistään koko päivä" ja sitä rataa. Mies ei poistunut, kuljettaja soitti jonnekin ja kohta lähdettiin taas liikkeelle. Biotissa matkustajat (maksaneet sellaiset) poistuivat, mutta mies jäi bussin kyytiin. En tiedä minne kuljettaja häirikön lopulta vei.
Arvelin alkuun, että tuunatulla rouvalla ja takapenkin aggressiivisella naisella varmaankin oli kiire jonnekin. Itse kun olin vaan menossa katsomaan mimosalla koristettua Biotia ja karnevaalikulkuetta, ei varsinaisesti pieni viivästys niin häirinnyt. Vaan eikö mitä. Samalla asialla olivat muijat. Ja samalla bussilla saman laittoman hyvännäköisen kuljettajan kyydissä myös palasivat takaisin Antibesiin. Tosiaankin löytyy temperamenttia täkäläisistä.
Biot oli koristeltu hienoksi. Kaivoin kameran esiin heti bussista päästyäni ja tyrmistys oli suuri, kun totesin, että akku oli tyhjä. Latasin sen vasta täyteen, mutta olin varmaan jättänyt jonkun nappulan päälle. Otti pattiin raskaamman kanssa, mutta minkäs teet. Ei tule kuvia tähän postaukseen.
Aiemmin tällä viikolla olin Marin kanssa Cap 3000:ssa, joka on ostoskeskus. Bussimatka Capiin kestää k a u a n, vaikkei se ole kaukanakaan, itse asiassa ihan lentokentän vieressä. Bussissa istuessa ei juuri ole muuta tekemistä kuin silmäillä maisemia, tässä tapauksessa lähinnä kaupunkimaisemaa ja erilaisia bussireitin varrelle osuneita liikkeitä. Joskus olen Suomessa ihmetellyt hinkua antaa yritykselle nimi noudattamalla kaavaa perustajan/omistajan etunimi + toimialaan viittaava sana. Kuten Matti-Ovi (Laitilassa). Olen Matti ja valmistan ovia, selvä se. Hius-Maarit. Olen Maarit, kampaaja. Pekka-Kaivuu. Olen Pekka ja kaivualalla (oikeasti se on kaivu, eikä kaivuu, näin Mirja Parvinen kääntiksellä opetti. Ja Mirja ei koskaan ollut väärässä). Täällä ei harrasteta tämän tyyppisiä nimiä, mutta yksi yleinen on "Maison de jotakin". Cannesissa on Maison de Laura, joka myy kaikenlaista pikkurihkamaa. Cap 3-tonniseen matkatessani silmiin osui seuraavanlainen kyltti, teksti isoilla kapitaalikirjaimilla:
MAISON DE PERSE
Näkyi olevan mattokauppa. Jotenkin hyppäsi silmiin, vaikka perse tässä yhteydessä taitaakin viitata persialaisiin, eikä niinkään ihmisen anatomiaan. Joskus käännöstoimistossa töissä ollessa tuli niitäkin toimeksiantoja, joissa yrityksen tai tuotteen nimiehdotusta haluttiin testata joissakin tietyissä maissa sen varmistamiseksi, ettei nimi herätä negatiivisia konnotaatiota. Tämä ei ehkä olisi mennyt Suomen osalta läpi.
posted by L | 8:34 PM
2 Comments:
Juttu ei kerro mitä siellä Biotissa siis oli, ja mitä teit?? Ja tärkein kysymys, ostitko jotain?
No en mä siellä varsinaisesti tehnyt muuta kuin palloilin ja katselin karnevaalikulkuetta ja soittokuntaa, joista kauheesti jaksanut tarinaa vääntää, kun ei ollut kuvia. En ostanut muuta kuin pari postikorttia ja yhden Bountyn...
Post a Comment
<< Home