Ulkoilemassa keisarin kanssa

Välillä Turussa epäilin, että mulle on saattanut kehittyä jonkinlainen maine hiukan epämääräisenä tyyppinä. Joskus koiraa ulkoiluttaessa ja samalla musiikkia kuunnellessa on ehkä tullut jonkun kerran laulettua ääneen siinä uskossa, ettei lähistöllä ole ketään, joka kuulisi. Puhelimen headsettiin olen puhunut pitkiäkin puheluja kävelyllä, ja siihen varmaan on katukuvassa jo totuttukin, mutta välillä on tullut kyllä ajateltua ääneen ihan ilmankin mitään headsettejä. Kaikkihan itsekseen höpisee. Ai eikö muka?

No nyt saattaa sama efekti toteutua täälläkin noiden viime postauksessa mainittujen podcastien takia. Luultavasti antaa aika erikoisen kuvan, kun vastaan tulee totinen koiranulkoiluttaja, joka yhtäkkiä arvaamatta röhähtää nauruun. On nyt käynyt pari kertaa. Se, että suupielet venyvät välillä hymyyn, on täällä vielä normaaliksi luettavaa käytöstä. Turussa siitäkin on joka tapauksessa opittava pois. Kuka nyt ventovieraille vastaantulijoille hymyilee?

Tänään päivälenkillä törmäsin mukavaan vanhempaan herraan, joka ulkoilutti vähän sakemannityylistä narttua. Sakemannit ovat Kaisan kirjoissa vihollisia, joten yritin välttää kohtaamista, mutta ukko tuli koiransa kanssa suoraan kohti. No ei se mitään, Kaisa näytti kyllä torjuvalta, muttei sanonut mitään. Ukko kysyi Kaisan nimeä ja heti perään, että Sind Sie Deutsch? Ei ole ensimmäinen kerta, kun Kaisan nimi kuullaan muotoon Kaiser, joka on saksaa, tarkoittaa keisaria ja ääntyy suurin piirtein samoin kuin Kaisakin. On pari ihmistä ihmetellyt, kun narttukoiran nimeksi on laitettu keisari. Ihmettelisin minäkin. Keisari, voi hyvä ihme. SE ON KAISA.