Junassa on hauska matkustaa

Tarkoitus oli siis lähteä Barcelonan reissulle perjantaiaamuna 6.15 lähtevällä junalla. Kello soi viideltä ja pääsin suht ripeästi ylös ja liikkeelle. Asemalla olin aika tasan klo 6. Mutta kas. Lähtevien junien listassapa ei ollut yhtäkään 6.15 lähtevää junaa. Menin lippu kourassa tiskille, näytin sitä virkailijalle ja sanoin, että olen menossa tähän junaan.

- You can't.

Aha? Ei junaa? Tähänkö mun reissuni jumahtaa, Antibesin asemalle? Onneksi onni oli matkassa: tuntia myöhemmin lähtisi juna, joka olisi ensimmäisessä vaihtopaikassa Avignonissa samaan aikaan kuin alkuperäinen juna, eli ehtisin vaihtoyhteyteen. Ainoa mutta oli siinä, että uusi juna jättäisi minut asemalle Avignon TGV, kun taas vaihtoyhteys lähtisi asemalta Avignon Centre. Vaihtoaikaa jäisi noin puoli tuntia.

Juna saapui Avignoniin ajoissa. Asema oli kuin avaruuselokuvasta, niin futuristinen, että piti ottaa kuva.

Löysin sukkulabussin suht vaivattomasti ja ehdin vaihtojunaan ihan hyvin, vaikka tuntui, että bussi seisoi TGV-asemalla määrättömän kauan, ennen kuin lähti. Seuraava junaosuus olisi reissun pisin, Avignonista Port Bouhun, joka on jo Espanjan puolella. Matka-aika yli 4 tuntia. Otin hyvän asennon ja aloin lukea mukaan otettuja hesareita. Ennen junaan hyppäämistä ehdin napata kuvan Avignonista.

Perpignanissa juna pysähtyi. Keskityin niin tiiviisti Asko Kallosen haastatteluun, etten huomannut, että juna seisoi paikallaan aika kauan. Enkä kuullut kuulutuksia, joista en varmaan mitään olisi ymmärtänytkään. En myöskään huomannut, että ihmiset alkoivat poistua junasta. Onneksi eräs ranskalainen tyttö huomasi, että olin pihalla kuin lumiukko, ja kertoi, että radalla on tulipalo jossakin, juna ei lähde mihinkään, kaikkia oli pyydetty poistumaan junasta ja jäämään asemalle odottamaan jatko-ohjeita.

Noin tunnin odottelun jälkeen tuli bussi, joka lähti kuljettamaan meitä rajan yli Figueresiin. Figueresissä selvisi, että kuski ei tiennyt, missä kaupungin rautatieasema on. Siellä sitten ajeltiin ja kysyttiin neuvoa paikallisilta bussikuskeilta. Lopulta asema löytyi ja ehdin itse asiassa samaan junaan, johon mun olisi alunperin pitänyt nousta Port Boussa. Hyvä tuuri siis, jälleen. Viimeinen junaosuus kesti noin pari tuntia, mutta kului melko letkeästi muutaman bussimatkalla tapaamani tyypin seurassa.

Lopulta saavuin Barcelonaan jokseenkin ajoissa. Matka oli siinä vaiheessa kestänyt n. 13 tuntia. Ihmeen kevyesti se kuitenkin meni. Siitä huolimatta en halunnut tehdä samaa käänteisessä järjestyksessä sunnuntai-iltana, vaan varasin paikan makuuvaunusta, joskin junan lähtöpisteeseen Perpignaniin piti ensin ottaa kaksi paikallisjunaa. Saavuin Perpignaniin aikataulun mukaisesti 3 tuntia ennen yöjunan lähtöä. Heti ensimmäiseksi menin tutkimaan lähtevien junien listaa. Yllätys, mun junaani ei listassa ollut. Lähtöpään kokemusten vuoksi aloin olla lievästi kireänä. Hitto mä mihinkään Perpignaniin halua yöksi jäädä ja matkustaa koko maanantaita!

Kysyin asiaa yhteensä kolmelta aseman henkilöltä, jotka kaikki olivat sitä mieltä, että kyllä junan pitäisi tulla, vaikkei listassa olekaan. Jäi tosin vähän sellainen olo, etteivät mitään mistään tienneet. Juna ei edelleenkään ollut listassa, siitä huolimatta, että kaikki sitä edeltävät ja kaikki seuraavan aamun junan näkyivät olevan. Pörräsin tunnin autiossa kaupungissa ja palasin sitten asemalle stressaamaan ja tappamaan aikaa. Tällä välin aseman henkilökunta näytti lähteneen kotiin. Ajankulukseni leikin ranskankielisellä kuva-automaatilla ja nappasin hienon kuvan.

Kun junan lähtöön oli tunti, aseman vartijat alkoivat sulkea ovia. Samoihin aikoihin sisään saapui kaksi miestä aika isojen matkatavaroiden kanssa. Seurasin sivusta, kun vartijat lähestyivät miehiä, ja kysyivät mihin junaan olivat menossa. Tässä vaiheessa listan mukaan ei pitänyt junia enää lähteä. Miehet kaivoivat liput esiin ja kuulin, kun vartija sanoi "Il n'y a pas", ei oo ei tuu. Tässä vaiheessa pomppasin ylös, näytin vartijoille omaa lippuani ja sain saman vastauksen. Varmuudeksi vielä englanniksikin "no train". Mitä h-e-l-v-e-t-t-i-ä?! Jäin seisomaan keskelle asemahallia ja ihmettelemään, että mitäs nyt. Kello läheni puoltayötä. Onneksi en ole nopea liikkeissäni, vartijat nimittäin palasivat muutaman minuutin kuluttua sanomaan, että juna tulee sittenkin. Hieman tämän jälkeen se myös ilmestyi taululle. Ja hävisi sieltä lähes saman tien. Ilmestyi uudelleen ja hävisi taas. Teki sen kolme-neljä kertaa kunnes puoli tuntia ennen junan lähtöä jäi tauluun pysyvästi. Huh helpotusta. Olipa ihanaa päästä kalseaan junahyttiin pitkäkseen. Kovin hyvin en nukkunut, mutta nukuin kuitenkin, ja aamun tunteina katselin ohikiitävää Rivieran rannikkoa sängyllä maaten. Junassa on kuitenkin aika hauska matkustaa.