101 dalmatialaista

Suomen Turussa järjestettiin tänä vuonna dalmatiankoirien erikoisnäyttely, johon oli osuvasti ilmoittautunut 101 dalmatialaista. Alun perin näyttelyn piti olla Paimiossa tai Piikkiössä tai muussa vastaavassa autottoman ihmisen paratiisissa, mutta olivat onnekseni sössineet homman ja se olikin siirretty Turkuun, vieläpä aivan tuohon tien toiselle puolelle Kuralan Kylämäkeen.

Sijainti oli kätevä jo siinäkin mielessä, että Kaisan kasvattaja Marita oli saapunut paikalle Oulusta asti ja varannut yöpaikan Välppätien penthouse-asunnosta itselleen ja kahdelle komealle pojalle (tässä yhteydessä lienee selvää, että pojat olivat nelijalkaisia ja pilkullisia). Niinpä mekin Kaisan kanssa vietimme näyttelypaikalla useamman tunnin. Kaisa tarkkaili tilannetta puun alla.

Minä seurasin lähinnä kehien tapahtumia, vaikken niistä mitään tajunnutkaan, ja kärväytin siinä sivussa sekä naaman (aurinkolasien ansiosta näytän nyt pandalta) että rintamuksen niiltä osin, mitä t-paita jätti paljaaksi. Maritan Bono valittiin koko näyttelyn parhaaksi Suomessa kasvatetuksi koiraksi, eikä Iivarillakaan huonosti mennyt. Itse voitin arpajaisista säilytyslaatikon Kaisan ruuille, joten kohtuullisen onnistunut näyttelypäivä kaikin puolin.

Kaisa ei ole erityisen vieraanvaraista sorttia. Se vierailee kyllä mielellään muiden luona ja on siellä kuin kotonaan (lue: varastaa ruokaa siinä kuin kotonakin), mutta se ei tavallisesti näe mitään syytä päästää kavereita meille. Tai jos kavereiden on aivan pakko tulla sisään, niin ainakaan niiden ei sitten parane koskea mihinkään. Eikä mennä lähellekään mitään, minkä voi luokitella ruuaksi. Niinpä se ei erityisesti ihastunut huomatessaan, että poikia oli tulossa meille kaksin kappalein, mutta käyttäytyi ihmeen sallivasti sen jälkeen, kun oli ottanut pojilta luulot pois.

Tilanne keittiössä.

Sulassa sovussa ("Eikö noi vois jo lähteä?!").

Pienen asettelun jälkeen Kaisa ja Bono saatiin myös yhteispotrettiin, vaikka Bonoa vielä tässäkin vaiheessa hieman arveluttaa olla näin lähellä tuota kipakkaa tyttöä, kuten korvien asennostakin näkyy ("Saisinko mä mennä jo...?").

Punanaamat parvekkeella