Takaisin arkeen

Täällä me nyt olemme taas kaksi vanhaa hanhea kahdestaan, Kaisa ja minä. Matrix-ryhmä aurinkolaseineen poistui aamukoneella. Samoin kuin Hannan ja Rikun lähdettyä, en heti oikein osannut ryhtyä mihinkään. Tein tunnin verran töitä, ja menin pariksi tunniksi päikkäreille. Tein taas pari tuntia töitä ja menin taas pitkälleni, tällä kertaa lukemaan Valkoista masaita, johon jäin koukkuun sen jälkeen kun sain kirjan Petralta. Nyt se on luettu, joten huomenna saattaa työntekokin onnistua. Edellyttäen, että huomenna talossa pelaa taas sähköt...

Heti kun olimme Kaisan kanssa palanneet päivälenkiltä, taivas tummeni mustelman väriseksi ja alkoi jyristä. Itse asiassa tykkään ukkosesta (ja täällä tuntuu ukkostavan usein), mutta tällä kertaa jyrisi niin lähellä ja niin lujaa, että sydän hyppäsi kurkkuun muutaman kerran. Kaisa on hyvähermoinen piski: se ei välitä ukkosesta sen enempää kuin uuden vuoden raketeista tai semifinaalivoittoa juhlivista ranskalaisista jalkapallofaneistakaan. Pari kertaa kyllä haukahti, mutta ei selvästikään pelännyt. Keskittyi vaan nuolemaan turkista Välimeren suolaa. Ukkosesta oli kuitenkin se seuraus, että sähköt menivät poikki, joten tätäkin kirjoittelen nyt kynttilän valossa ja läppärin akun varassa. Nettiyhteydet ovat tietenkin poikki nekin, joten saa nähdä koska saan tämän julkaistua. Onneksi talosta tosiaan löytyi pari vanhaa tuikkukynttilää ja budapestilaisesta ravintolasta mukaan nappaamani tikut. Muuten saisin haparoida pimeässä.