Tappaja-Kaisa ja venäläinen mafioso (osa III)

Seuraa huikea päätösjakso tarinaan Tappaja-Kaisa ja venäläinen mafioso:

Olin siis sopinut tapaavani kävelykeppiä heiluttavan ukon klo 16 majakan juurella olevan puiston pienellä aukiolla. Lähdin tapaamiseen seuraavalla strategialla:

1) Kaisa ei tule mukaan: turha ärsyttää ukkoa entisestään ja ottaa sitä riskiä, että Kaisa vaikka ärähtää jollekin ja ukko saa siitä lisää vettä myllyyn
2) Pyydän ukolta kuittauksen siitä, että rahat on maksettu
3) Yritän pysyä rauhallisena, sanoo ukko mitä tahansa
4) Jos tilanne riistäytyy käsistä, lähden pois
5) Jos hermo menee totaalisesti, käytän vain suomalaisia kirosanoja

Saavuin paikalle viitisen minuuttia etuajassa, ja ukko seisoi odottamassa sen näköisenä, että oli odottanut tätä hetkeä pitkään. Yritin lähteä liikkeelle kohteliaasti käyttämällä alkuasukkaiden kieltä ja sanoin "bonjour", johon ukko vastasi "so, now you speak French!", sellaisella äänensävyllä kuin olisin tähän asti vain teeskennellyt, etten osaa. Heti kättelyssä tuli selväksi, että ukon tavoitteena oli:

1) Saada rahat
2) Synnyttää asiasta mahdollisimman mojova riita
3) Esitellä mut mahdollisimman monelle ohikulkevalle koiranomistajalle, jotta varmasti kuulevat (ukon version) tarinasta

Ihme kyllä, suostui mukisematta kirjoittamaan nimensä ja lyhyen tekstin kuittiin sen vahvistamiseksi, että rahat on maksettu. Kun setelit ja kuitti olivat vaihtaneet omistajaa, paikalle tuli amerikkalainen mies koiransa kanssa. Mies esittäytyi ukon parhaaksi ystäväksi, eikä taatusti tullut paikalle sattumalta. Juttelin amerikkalaisen kanssa jonkun aikaa ihan rauhallisesti, selvitimme kansallisuuskysymyksen (ei, en ole venäläinen) ja keskustelimme sitten koirista yleensä ja niiden aggressioista erityisesti. Ukko seurasi tätä sivusta, enkä tiedä mitä kaikkea ymmärsi. Lopulta kaiketi hermostui siihen, ettei mojovasta riidasta ollut tietoakaan, kaivoi esiin b-luokan action-filmeistä opitun sanaston tyyliin "I know where you live" ja yhdisti siihen vielä varmemmaksi vakuudeksi joukon eleitä, jotka tulkitsin väkivaltaiseksi uhkaukseksi. Tässä vaiheessa olin saanut tarpeekseni ukon aggressioista. Sanoin, etten välitä tällaista tekstiä kuunnella, että have a nice day - ja kävelin paikalta pois. Enkä vilkaissutkaan taakseni, vaikka jotain sieltä perään huudettiin. [Ja päästin omat aggressioni ulos vasta kotona ;-)]

Koira oli kunnossa, lääkärilasku maksettu ja tapahtumaa moneen kertaan pyydetty anteeksi. Minun osaltani asia siis on loppuun käsitelty, tosin veikkaan, että ukon kiukku ei vielä vähän aikaan laimene.

Tämä on kuitenkin siitä erikoinen trilogia, että osia on itse asiassa neljä. Tai sitten tämä neljäs osa onkin epilogi:

Olin Kaisan kanssa palaamassa lenkiltä kotiin tuota maksutilaisuutta seuraavana päivänä, kun vastaan tuli jokseenkin tuulentuivertama nainen hiukan whippetiä muistuttavan koiran kanssa (ei se whippet ollut, mutta mallia ei-turkkia-ja-laiha-kuin-mikä). Nainen pysäytti mut, ja kysyi, onko Kaisa se dallu, joka puri koiraa majakkapuistossa. Hyvin arvattu, totta tosiaan, kun tässä kylässä ei muita dalluja ole. Myönsin, ja nainen kysyi ystävälliseen sävyyn, mihin aikoihin yleensä käyn siellä puistossa, että hän tietää olla menemättä, kun koira kuulemma oli lähes sokea ja muutenkin vähän puolustuskyvytön. No hienoa, meillä siis on maine.

Rauhoitin naista sanomalla, etten aio astua jalallanikaan kyseiseen puistoon tämän episodin jälkeen. Jäimme siihen sitten juttelemaan, ja selvisi, että nainen oli kuullut tapahtumien kulusta varsin väritetyn version (eikä liene ainoa). Tässä versiossa minua oli mm. kuvattu sanalla "monster". Lisäksi herra oli arvellut, että saatan olla venäläisestä mafiasta. Hirviö?! Venäläinen mafioso?! Koko tarina ei tähän mennessä ollut paljon jaksanut naurattaa, mutta tässä vaiheessa alkoi kieltämättä hymyilyttää. Tuulentuivertama nainen oli kyllä sitä mieltä, etten näytä sen enempää hirviöltä kuin venäläiseltä mafiosoltakaan.

Näin meistä on siis tullut parissa kuukaudessa Tappaja-Kaisa ja venäläinen mafioso.

Rangaistus: