My Photo
Name:
Location: Finland

Friday, June 23, 2006

Ihmeiden aika ei ole ohi


Kaikki jotka ovat nähneet Kaisan vedessä tietävät, mitä se siellä tekee: ei ainakaan ui. Plätkyttää vettä tassuilla ja ottaa pisaroita suulla kiinni, lähinnä. Tätä vakioleikkiä vaan ei ole Välimeressä niin helppo harrastaa: vesi on liian suolaista, maistuu pahalta. Niinpä on ollut pakko kehittää muita korvaavia harrastuksia, jotka kaikki ikävä kyllä edellyttävät, että myös minä osallistun vesikivaan. Tosi kivaa on esimerkiksi se, että heitellään veteen keppejä tai kiviä, joiden perään voi juosta, vuoronperään oikealle ja vasemmalle. Hyvää liikuntaa (kokeile itse juosta vedessä), mutta heittäjälle vähän puuduttavaa. Leikin tarkoituksena ei suinkaan ole noutaa keppejä, joten jossakin vaiheessa ne aina rannalta loppuvat. Jollei keppiä tai muuta esinettä ole lentänyt ilmaan muutamaan minuuttiin, alkaa komentaminen. Elukka seisoo polvia myöten vedessä ja huomauttelee, että jotain pitäis tehdä. Jos siinä vaiheessa ottaa hihnan käteen, koira kääntyy välittömästi ympäri ja alkaa puuhata jotain muka tärkeää. Pääasia, ettei tarvitse tulla pois vedestä.

Kaisa siis rakastaa vettä, mutta ei ui. Yritetty on houkuttelemalla, maanittelemalla, hiukan takapuolesta avittamalla - mutta ei. Joskus se vahingossa tipahtaa syvään kohtaan, ja on sieltä kyllä kavunnut takaisin rannalle muutamalla uintiliikkeellä, mutta ikinä se ei ole lähtenyt vapaaehtoisesti uimaan. Niinpä olin melko epäileväinen, kun Riku viimeisenä lomapäivänä tuli Kaisan kanssa pursiseuralta uimasta ja ilmoitti, että se ui. Eikä varmasti uinut! Enintään teki muutamia uintiliikkeitä pakon edessä. Tai käveli suht syvällä, niin että se näytti uinnilta.

Tänään vein sitten Kaisan jälleen pursiseuralle pulikoimaan, ja kun oli kerran kuuma päivä, ajattelin pulahtaa itsekin. Uiskentelin edestakaisin jonkun aikaa, koira plätkytti vettä tukevasti jalat pohjassa. Kunnes sitten tulin lähemmäs rantaa... Totta tosiaan, sieltä se tuli kuin pilkullinen hylje, ui pienen U:n muotoisen kierroksen ja palasi rantaan. Ja teki sen uudestaan. Ja uudestaan. Upouusi taito ei ole vielä huippuunsa hiottu - kääntyminen onnistuu vain vasemmalle, vaikka selvästi tekisi mieli välillä kääntyä oikeallekin. Onhan tässä aikaa opetella... [kuvassa Riku ja Kaisa pursiseuralla]


0 Comments:

Post a Comment

<< Home

<