...kele!

Huono onni on näemmä jäänyt asumaan mun elämääni. Nimittäin nyt sitten kosahti puhelin, joka tosiaan olikin jo peräti neljä viikkoa vanha, joten kyllähän sen oli aikakin räjähtää. En muista sitäkään tallensinko tähän asti keräämäni nimet puhelimen vai sim-kortin muistiin, joten hyvässä lykyssä olen siis taas tilanteessa, jossa mulla ei ole puhelinta eikä kenenkään numeroitakaan. Käsittämätöntä. Hienoa. Upeaa. Yritin etsiä kämpästä mun vanhaa kivikautista 3310:ä, jollainen on jossain vaiheessa ollut jokaisella:

jotta voisin käyttää edes jotain kapulaa. Mutta eihän sekään nyt halua löytyä, vaikka just viikko sitten sen jossain näin. Tai NE, nimittäin niitä on täällä kaksi (!).

Muuten hiljainen blogin päivitystahti johtuu lähinnä siitä, että tein koko viime viikon ympäripyöreitä päiviä työturvallisuustekstien parissa, joiden aikataulun laskin jostakin syystä täysin pieleen. Että kysykää vain millaista palosammutinta kuuluu käyttää sähköpalojen yhteydessä. Tai miten esineitä kannetaan oikeaoppisesti. Tai miten liukastumisen, kompastumisen tai kaatumisen voi välttää. Mutta älkää kysykö rakennustelineistä, nimittäin niistä en halua kuulla enää ikinä mitään.

No, jotain hyvääkin: Andrea saapui tänään kyläilemään Suomeen. Sää tottakai muuttui heti sateiseksi, mutta Forecan mukaan siihen on luvassa parannusta, joten jos vaikka viikonloppuna käytäisiin tutustumassa saaristoon. Lunttasin etukäteen vähän Turku-tietoa, ja osasin näin ollen kävelyllä kertoa, että Turku paloi maan tasalle vuonna 1827 ja yksi Suomen ensimmäisistä pizzerioista on v. 1975 perustettu Dennis Linnankadulla. Andrea ei ole Köpistä pohjoisempana ollut ennen, mutta kuulemma Suomi muistuttaa monessa mielessä Kanadaa. Yhm.

Päivän sana kääntäjän arjesta: trapetsikorjaus (liittyy muuten projektoreihin)