Täällä vartioin minä

Vain kerran elämässäni olen tehnyt sen virheen, että annoin periksi muotivirtaukselle ja leikkautin tukkani lyhyeksi. Tämä tapahtui joskus pimeällä 80-luvulla, kun kävin 8. luokkaa ja kaikilla muillakin oli tukka, joka oli leikattu päältä puolipalloksi, sivuilta lyhyeksi ja takana oli sitten sellainen ohut töyhtö, joka juuri ja juuri peitti niskan. Kyseisenä vuonna otetussa koulukuvassa vielä onnistuin vääntämään naamalleni sellaisen ilmeen kuin olisin juuri nähnyt vähintään aaveen: silmät selkoisen selällään ja suu viivana, ei sentään auki. Kuva on ehdottomasti hirveiden otosten top vitosessa. Kun vein kuvan kotiin, isä uhkasi nakata sen ulko-oveen ja lisätä viereen tekstin "Täällä vartioin minä". Uhkausta ei koskaan toteutettu, mutta se jäi mieleen elävästi.

Nyttemmin vartiointivastuu on delegoitu sille, jonka hammaskalusto on vakuuttavampi (ks. kuva tarinassa Tappajakaisa ja venäläinen mafioso osa II). Jotta tämä olisi selvää myös varkaille ja muille tunkeilijoille, hankin etuoveen asianmukaisen tiedotteen:

Myös naapurin Aline oli jo pannut merkille vakuuttavan kyltin (siltä naiselta ei todellakaan jää mikään huomaamatta). Nyökytteli tyytyväisenä ja kyseli, aionko vielä pitkäänkin viipyä... Alinelle en ole kertonut, että ihan säästövaroin täällä ei elellä, joten mahtaa rouva ihmetellä, miten mulla on varaa asustella Provencessa kokonainen vuosi tekemättä yhtään mitään.

Kyltti maksoi 3,40 ja lähti mukaan rautakaupasta, jossa olin Chrisin kanssa ostamassa vetimiä Ikeasta ostettuun kaappiin. Koska tuli päivällä humputeltua, menikin sitten ilta töitä tehden. Mutta sain kuin sainkin tämän päivän tavoiteannoksen tehtyä, mikä tarkoittaa sitä, että lähden tästä koiran kanssa ulos ja katson sitten jakson verran Roma-tv-sarjaa, jonka ensimmäisen tuotantokauden sain Chrisiltä lainaksi. Maikulta saamani Everwoodit kun on jo katsottu ja mukana tulleet pätkikset syöty (kiitos!).