Ei voi kuin ihmetellä

Auschwitziin voi Krakovasta joko palloilla itsekseen tai sitten osallistua järjestetylle retkelle. Vaikka tavallisesti olen aika allerginen kaikille ryhmäaktiviteeteille, tällä kertaa ryhmäreissu kyllä oli toimiva vaihtoehto. Bussi poimi väkeä suoraan useammasta hotellista ja toimitti suoraan paikan päälle, jossa opas jo odottikin. Opas (kuten myös suolakaivosten opas) yllätti positiivisesti: puhui erinomaista englantia, oli sujuva, asiantunteva ja asiallinen. Suolakaivosten opas osasi olla myös oikeasti hauska, Auschwitziin nyt ei vitsailu oikein sovikaan.

Pari päivää sitten uutisissa sanottiin, että Auschwitz on niin huonossa kunnossa, että kaikkialle ei vierailijoita voi päästää. En voi sanoa, että olisin sellaista siellä huomannut, mutta mistä sen tietää, minne meitä sitten ei viety. Käynti koostui kahdesta osiosta, Auschwitz ykkösestä ja kakkosesta,joista jälkimmäinen tunnetaan myös nimellä Auschwitz-Birkenau.

Ykkösestä aloitettiin ja käveltiin Arbeit macht frein ali itse museoalueelle. Ykkönen oli ennen keskitysleirihistoriaansa Puolan armeijan käytössä eli sitä ei ollut alun alkaen rakennettu tällaiseen käyttöön. Niinpä se itse asiassa alueena ei ollut ollenkaan ruma ja hirveä. Aurinko paistoi ja vihreää riitti.




Tosin ei tarvinnut kuin hiukan kääntää katsetta, niin---

Kierros kulki useamman eri parakin läpi, joissa oli valtavissa vitriineissä hiuksia, matkalaukkuja, kenkiä... Hiuksista tehtyä kangasta. Joissakin valokuvia suurennettuna. Joissakin käytäväkaupalla vankien kuvia ja syntymä- ja kuolinaikoja. Auschwitz I ei ollut tuhoamisleiri, vaan työleiri. Lopputuloksessa tosin ei paljon eroa ollut, keskimääräinen selviytymisaika tällä leirillä oli peräti 3kk. Tämän kuitenkin oli tarkoitus näyttää työleiriltä, siksi vangit mm. kuvattiin. Täällä kuoltiin nälkään, kidutukseen ja raskaaseen työhön, ei niinkään kaasukammioihin. Kierros oli mielenkiintoinen, ja veti aika hiljaiseksi. Kovin moni ei tältä leiriltä päässyt pakenemaan, mutta oli niitäkin. Jotkut onnistuivat källimään auton ja ajaa hurruuttivat vaan portista ulos. On ollut varmaan juhlafiilis.

Vartijoiksi oli haettu väkivaltarikollisia vankiloista, millä varmistettiin oikeanlainen vartija-aines. Pakoa yrittäneen vangin ampunut vartija sai uroteostaan pari ylimääräistä vapaapäivää. Jos vangit eivät tajunneet yrittää pakoa, niin vartija saattoi heittää vangin lakin Halt! (Stop) -merkin tuolle puolen ja käskeä hakemaan lakin. Kun vanki sitten ohitti Halt!-merkin, niin vartijalla olikin tilaisuus ansaita ne pari ylimääräistä vapaapäivää.

Ykkösen jälkeen oli vaikea kuvitella, miten kakkonen voisi enää olla järkyttävämpi. Mutta niin vaan oli. Jäljellähän ei ole paljon mitään. On se kuuluisa rautatie ja sen päässä portti.


jonka takana oli laituri (alla olevassa kuvassa ihan vasemmalla), jolla saapujat lajiteltiin kahteen ryhmään: niihin, jotka ohjattiin leiriin, ja niihin, jotka ohjattiin suoraan kaasukammioihin. Kaasukammioita oli laiturin päässä useita. Täällä ei otettu kuvia eikä kyselty nimiä - Birkenau oli tuhoamisleiri, jolla oli vain yksi tarkoitus.

Ne, jotka "pääsivät" leiriin asuivat kesät-talvet eläimille tarkoitetuissa parakeissa, joissa oli kesäisin kuumempi kuin ulkona ja talvisin jokseenkin yhtä kylmä. Näitä parakkeja on rekonstruoitu muutama. Sodan lopussa saksalaiset polttivat koko roskan, eikä pellolle jäänyt kuin savupiippuja törröttämään ja muistuttamaan siitä, mitä täällä aikanaan oli.

Ja tällaisia sitten oli kymmeniä ympäri Kolmatta Valtakuntaa. Ei voi kuin ihmetellä, mihin kaikkeen ihminen kykenee.