Perunapizzaa ja Geoffrey's of London

Olin eilen viettämässä italialaista iltaa. Toisin sanoen Andrea ja Simonetta kutsuivat mut ja Simonetan italialaisen ystävän Martan pizzalle ja viinille. Olin siis ainoa ei-italialainen paikalla. Koska Marta ei oikein osannut englantia ja itse taas ymmärrän jonkun verran italiaa (ainakin paremmin kuin ranskaa, edelleen), niin illan kieli oli sitten italia. Sen verran mitä keskusteluun osallistuin, osallistuin kyllä englanniksi. Mun italiantaidoillani ei pitkälle pötkitä. Alkuun ymmärsin aika hyvin, mistä puhuttiin ja mitä, mutta mitä pidemmälle ilta eteni, viinipullo tyhjeni ja väsymystaso nousi, sitä vähemmän tajusin enää mistään mitään. Silittelin sitten vaan Oscaria (kissa), hymyilin typerästi ja yritin näyttää siltä, että ihan kärryillä ollaan.

Simonetta oli tehnyt erinomaista pizzaa. Toinen oli perinteisempi malli, mutta toinen mulle ihan uusi tuttavuus: pizzapohja, melkoisen rapea. Päällä ohuita perunaviipaleita ja hiukan rosmariinia. Varmaan myöskin suolaa ja oliiviöljyä. Miten voikin joku noin yksinkertainen olla niin hyvää? Täytyy kokeilla itsekin. Tämä on kuulemma jokin roomalainen erikoisuus. Pizza, jossa ei ole tomaattia eikä juustoa, miten sellainen VOI maistua yhtään miltään?

Kerroin joskus aikaisemmin, etten saanut ranskalaisesta videovuokraamosta lainattua DVD:tä, koska mulla ei ollut esittää kirjallista todistetta siitä, että asun täällä. Hylkäsin nyt byrokraattiset ranskalaiset ja kävelin suoraan brittien omaan Geoffrey's of London -kauppaan, joka sijaitsee suorastaan pikkubritannian ytimessä, brittibaarien Le Blue Lady ja La Gaffe vieressä. Kaupasta saa ostaa kaikenlaista brittiruokaa, englanninkielisiä lehtiä ja sitten myös tosiaankin vuokrata videoita. Luottokortti ja henkkarit riittivät, muuta ei tarvittu. Mukaan vielä pienenpieni pussi Joen suosittelemia Salt&Vinegar-sipsejä ja kirsikkakokista - perjantai-ilta on pelastettu. Brittikaupassa asioidessa tuli sikälikin suorastaan kodikas olo, että kerrankin puhuin sitä kieltä, mitä kaupassa kuuluikin puhua. Sitä on jotenkin niin tottunut tuntemaan itsensä kielivammaiseksi kaikkialla, että tuntuu aika virkistävältä olla "normaali". Se tulee ehkä olemaan hauskinta Suomeen paluussa: oikeasti voin soittaa ja mennä mihin vaan tuntematta itseäni kielipuoleksi. Paitsi Ahvenanmaalle. Tai Närpiöön. Mutta enpä nyt ole paljon sillä suunnalla muutenkaan käynyt.