Seminaariväsymystä

Brysselissä edelleen. Istun toimistolla ja käytän hyväkseni hiljaisen hetken blogin päivittämiseen. Seminaari on ohi, ja oli tällä kertaa ehkä hauskempi kuin koskaan (tämä oli kai viides kerta kun osallistun Pisa-seminaariin). Osittain ehkä siksi, että olin ensimmäistä kertaa ikään kuin henkilökuntaa. Kun muiden kylteissä luki nimi ja maa, jota henkilö edusti, mun kyltistäni oli Finland hävinnyt ja tilalla luki cApStAn, joka siis on Andrean ja Andrean kahden yhtiökumppanin firma, mun tällä hetkellä suurin asiakkaani. Osittain tästä syystä seminaarin osallistujat kyselivät multa myös kaikenlaista sellaistakin, mistä mulla ei suoraan sanottuna ollut minkäänlaista hajua.

Kuten aina Pisa-seminaareissa, ruokaa ja juomaa riittää. Kahvitaukoja on päivän mittaan useita, lisäksi lounas ja illallinen. Tarkoittaa käytännössä sitä, että joka päivä tulee syötyä ja juotua varmaankin tuplasti sen verran kuin normipäivänä. Torstaina oli pienimuotoinen illallinen sille osalle väestä, joka saapui torstaina. Vielä suhteellisen sivistynyttä menoa.


Perjantaina vuorossa jazz outing, eli mukava pieni jazz-paikka Grand Placen lähellä, siellä hieman ruokaa ja juomaa. Meno edelleen suhteellisen sivistynyttä. Lauantaina oli sitten se virallinen dinner venäläisessä ravintolassa. Alkupalana vodkaa ja siitä voikin sitten päätellä, mihin suuntaan ilta lähti kehittymään. Välillä unkarilainen mustalaisryhmä kävi viihdyttämässä musiikillaan, ja ahtaista tiloista huolimatta aika moni änkeytyi lattialle tanssahtelemaan. Myös minä hinasin lattialle norjalaisen Andersin (herra yllä olevassa kuvassa). Anders on veteraaneja, eli ollut mukana projektissa alusta asti ja on vuosien varrella tottunut monenlaiseen menoon, joten tuskin sai traumoja myöskään mun tanssittamisestani.

Sunnuntaina olikin jo vaikeuksia pysyä hereillä kahvitaukojen välillä... Kolme päivää intensiivistä seminaarissa istumista käy kyllä voimille. Nyt olen sitten kaksi päivää istunut cApStAnin toimistossa Andrean, Steven...

...ja Benin kanssa.

Antibesiin palaan huomenna, ja näillä näkymin Brysseliin jo joulukuun puolessa välissä toiseen seminaariin. Sitä ennen on pakko kehittää joku toimivampi dogsitter-ratkaisu. Kaisa kyllä rakastaa Busteria (koiraa siis), mutta dogsitter itse on vähän erikoinen tapaus. Sitä paitsi Kaisa on ilmeisesti jonkun verran haukkunut, mikä ei ole hyvä juttu kerrostalossa, mutta mikä myös kertoo, että se kuuntelee korva tarkkana, koska mamma tulee hakemaan kotiin. Toivottavasti Ritva palauttaa sen mulle jo huomenna, vaikka myöhäiseksi meneekin.