Maaseudulla

Vietimme Kaisan kanssa alkuviikon maaseudun rauhassa Espoon Sahajärvellä taloudessa, jossa autotallista löytää todennäköisemmin kuolleen peuran kuin auton ja jossa vessalukemisto on tätä tyyliä:

Kunnon tallelokerot selkeyttävät karvatukkojen säilytystä ja luovat mukavat fiilikset perhonvalinnan miellyttävän ongelman puntarointiin. Kaloja ei saa rasioilla, mutta ilman niitä perhovesillä ei pärjää.

Ote on luonnollisesti Erä-lehden joulukuun numerosta vuodelta 2000. Ohjelmaa oli tosin kylliksi ilman Erä-lehtiä ja asekatalogejakin, kuten esimerkiksi uimista.


Talviturkki jäi 21-asteiseen veteen ja Kaisakin uiskenteli ensimmäistä kertaa suomalaisessa järvivedessä. 21 astetta kuulostaa lämpimältä, mutta hyistä se oli. Tässä kaivetaan kuoppaa järveen.

Välillä oltiin piilosilla Allin


ja kummityttö Alman kanssa

Muu aika kului pääsääntöisesti syödessä. Lapsiperheessä seuraavaa ateriaa aletaan suunnitella, kun edellistä vielä pureskellaan, joten nälkiintymään ei pääse. Raparperipaistos, vaniljajäätelö ja pihalta poimitut mansikat olivat aika toimiva yhdistelmä. Kuolan valuminen saattaa vahingoittaa näppistä, joten ei siitä sen enempää.

Eilen illalla sitten palasimme junalla takaisin kotiin. Kaisa oli tänä aamuna niin poikki, että unohti huomauttaa aamiaisen viivästymisestä (!).

Mikä ihana mies eli humanisti ostamassa muistikampaa

Eräs asiakkaistani ilmoitti jokin aika sitten, että eräässä vakituisessa työssä käyttöön tuleva työkalu vaatii toimiakseen vähintään yhden gigan RAM-muistia. Jotta jos voisin tarkistaa, onko mun koneessani tarvittava määrä muistia ja jollei ole, ilmoittaa asap, onko muistia mahdollista lisätä (= olenko halukas tekemään kyseisen investoinnin). Yhm, RAM-muisti... Mitä se edes on...?

Eilen polkaisin sitten Paskacer takapakkarilla läheiseen PC 911 -liikkeeseen, joka osoittautui kunnon nyrkkipajaksi. Hyllyillä oli enimmäkseen kamaa, joista oli vähän vaikea sanoa, mitä ne olivat. Piirilevyjä? Sähkörasioita? Selkeästi asiantuntijaliike. Tiskin takana seisoi Mies, joka pätevästi (mitään en ymmärtänyt, mutta siltä kuulosti) ja erinomaisen rauhallisesti ja kärsivällisesti ratkoi asiakkaiden ongelmia. Esitin asiani ja yritin kuulostaa siltä, että ihan kartalla ollaan. Mies nappasi hyllystä kamman ja ryhtyi heti hommiin, vastaili samalla muiden asiakkaiden kysymyksiin ja vielä juoksutti apupoikaa, jonka nimi oli Pete ja jonka mustassa t-paidassa luki "No gän duu". Ihan vähällä oli, etten kysynyt, mistä tollasia paitoja saa. Homma hoitui käden käänteessä ja Paskacerissa on nyt sitten 1,5 gigaa RAM-muistia. Kun seuraavan kerran kone hajoaa, mitä tapahtuu mulle noin kerran puolessa vuodessa, tiedän minne mennä. Oi voi, mikä mies. Eihän tuo muistikamman vaihto varmasti mikään erinomaisen vaativa operaatio ollut, mutta millä näppäryydellä ja nopeudella se hoitui!

Hoidon tarpeessa

Käytiin Kaisan kanssa tänään lääkärissä. Toissapäivänä sillä oli ruoho-oksennuksen joukossa jotakin veren näköistä, ja Ranskassa oli useamman kerran sen hännän alta tulevan tuotteen joukossa jotakin, joka myös saattoi olla (tai olla olematta) verta. Tältä pohjalta diagnosoin vatsa- tai suolistokasvaimen, joka totta kai on edennyt niin pitkälle, ettei mitään ole tehtävissä. Tätä lähdettiin sitten eläinlääkärin vastaanotolle selvittämään.

Eläinlääkäri tuntui olevan lähinnä sitä mieltä, että koira on täysin kunnossa, mutta emännästä ei ole täyttä varmuutta. Noin hyväkuntoisella koiralla ei kuulemma ole yhtään mitään syytä epäillä mitään vakavaa, kyseessä on todennäköisesti jokin pieni ärtyminen jossain. Antoi mukaan jotakin vatsaa rauhoittavaa, sitäkin varmaan siksi, ettei ihan tyhjin käsin tarvinnut poistua. Lääkkeestä ja mielenrauhasta maksoin yhteensä 67 euroa.

Luultavasti turha edes harkita lasten hankkimista koskaan, kun neuroottisuus on koirankin kohdalla tätä luokkaa. Kaikkea Kaisa-parkakin joutuu kestämään.

Huoltotapaus

Sain eilen sähköpostin, jossa luvattiin, että "Huoltotapauksenne on käsitelty ja postitettu". Tänään soma lähettipoika toi sitten huoltotapauksen kotiovelle. Siitä oli näemmä koaksinen kaapeli vaihdettu ja ohjelmistokin päivitetty. Olen nyt siis siirtynyt takaisin käyttämään sitä puhelinta, jonka ostin varastetun tilalle ja johon jo kertaalleen melkein kaikki numerot keräsin, mutta josta ne taas ovat kadonneet. Laittakaahan siis taas puhelinnumeroita tulemaan, vaikka tuon kommenttinapin kautta (en tietenkään julkaise sellaisia viestejä).

Toivottavasti koaksinen kaapeli kestää tällä kertaa vähän pidempään.

Laura van Gogh

Niin se vain on, että elämä Turussa kirvoittaa kirjoittamaan harvemmin kuin elämä Antibesissa. Ja on niinkin, että Turku ei inspiroi kuvaamaankaan yhtä tiuhaan tahtiin. Voisiko johtua siitä, että tätä kaupunkia on ihmetellyt ja sen katuja tallaillut pian 15 vuotta? (15 vuotta! Miten se on mahdollista, vaikka just vasta täytin 26 ja tulin tänne sentään opiskelemaan. Hmmm.)

Oman kulahtaneenkin kotiseutunsa kyllä näkee uudessa valossa, kun esittelee sitä ulkomaalaiselle, joka ei ole koskaan käynyt Suomessa tai edes Skandinaviassa. Vein Andrean Tuomiokirkkoon, Wäinö Aaltosen museoon (erinomaisen omituinen arkkitehtuurinäyttely), Haraldiin syömään, Ruissaloon, raveihin, Fiskarsiin ja saaristoajelulle Nauvon kautta Korppooseen. Linnaan ei ehditty, eikä Naantaliin, eikä edes Helsinkiin, joten mahdolliselle seuraavallekin vierailulle jäi sitten ohjelmanumeroita. Jostain syystä jopa laivaristeily Ruotsiin tuntuu suorastaan hehkeältä viikonloppuaktiviteetilta. Jos ottaisi perjantai- tai lauantailähdön, niin pääsisi ihastelemaan suomalaista vapaa-ajan (juoma)kulttuuria oikein lähietäisyydeltä.

Fiskarsissa melkein innostuin kuvaamaan, vaikka en oikein tuosta uudesta kuvauslaitteesta tykkääkään. Vanhaa on ikävä (nyyh). Mihinköhän sekin on nyt sitten varkaiden kautta joutunut...





Alla oleva Korppoosta


Kaisa sai tänään hieman myöhästyneeksi synttärilahjaksi kiinalaisen lampaantaljan suoraan Espoon Ikeasta. Samanlainen talja on Sannalla ja se on vetänyt Kaisaa puoleensa kuin magneetti aina, kun ollaan Sannan luona kylässä. Kun vähänkin silmä välttää, koira on taljalla, vaikka tasan tarkkaan tietää, että se on kiellettyä. No nyt kun sillä on oma talja, niin eihän se ole tietenkään ollenkaan sama. Passitin sen sohvalta taljalle kuvaa varten ja siinä se ryökäle pönöttää sen näköisenä, että joko saa nousta. No luotan siihen, että se vielä ottaa tuon omakseen. Jollei, niin käyhän tuo makkarin matosta. Sellaisena sitä kai on periaatteessa muutenkin tarkoitus käyttää...


Luultavasti käännöstoiminta on pian menneen talven lumia, nimittäin mussa on selvästi taitelija-ainesta: