Vuoristomurmelina

No niin, ja nyt leppoisampiin tunnelmiin.

Suku on pahin, niin ainakin väitetään. Siitä huolimatta uskaltaduin viikon kesälomamatkalle neljän hengen porukassa, jossa kaikki olivat sukua vähintään yhdelle muulle ryhmän jäsenelle ja yksi oli sukua peräti kaikille (se en ollut minä). Matkakohteeksi valikoitui Kranjska Gora Slovenian pohjoisrajalla, ja koko reissu oli YouTravelin järjestämä vaellusmatka. Siinä faktat lyhykäisyydessään.

Lähtöä edeltävänä päivänä kontaktini Ljubljanassa tiedotti, että Sloveniassa on satanut 2 viikkoa putkeen. Onneksi jo heti saapuessa kuitenkin aurinko paistoi ja oli lämmintä.

Kranjska Gora on pikkuruinen käpykylä, jonka shoppailumahdollisuudet muodostuvat lähinnä pikkuruisesta Inter-Sportista ja kahdesta kalliimmasta urheiluliikkeestä. Inter-Sportissa oli ale, mikä näkyi katukuvassa. Yksistään meidän neljän hengen seurue kävi hakemassa sieltä kolmet vaellussauvat muista hankinnoista puhumattakaan. Kulinaristisista nautinnoista (tai ei) vastasivat lähinnä hotellien ravintolat, joita oli kylän kokoon nähden kohtuullisen monta. Baareja oli muutama. Siinä ne aktiviteettimahdollisuudet, jos urheilumahdollisuuksia ei lasketa, ja niitähän olikin sitten enemmän.

Matkan hintaan sisältyi lähes jokaiselle päivälle vaellus, jolle koko ryhmä (n. 14 henkeä) osallistui - niinpä ryhmä ehti tulla viikon aikana tutuksi. Vaellusmatkoilla keski-ikä kuulemma on tavallisesti yleensä yli 40v - sitä nuoremmat käyvät mieluummin omatoimisesti. Olinkin varmaan nuorimmasta päästä joukossa, vaikkei ikiä nyt varsinaisesti kyselty.

Ensimmäisen päivän lenkki oli varmaankin pisin kilometreissä, vaikkei vertikaalinousua niin paljon tullutkaan.

Määränpäänä oli pieni vesiputous, jonka alla oli pieni lampi. Sinne pääsi kiipeämään (jokseenkin hankalasti), mutta ekana päivänä olin vielä niin vellihousu, etten lähtenyt sinne näillä lyhyillä nakkijaloilla yrittämään. Olisi pitänyt, prkl. Harmitti jälkeenpäin.

Yhtenä päivänä ajoimme Itävallan puolelle ja vaelsimme sillä puolen rajaa kohti kolmen maan rajatolppaa, joka oli joko tämä





tai tämä

tai tämä

Ilmeisesti oikeasti tuo ylin. Mutta olivat tosiaan pykänneet sinne noita pystejä aika monta, ja jokaisen kohdalla epäiltiin, että tämä se varmaan on. Ja taas kamerat käy.

Maisemat oli toki hienoja ihan joka reissulla

ja erinäisilläkin huipuilla tuli poseerattua (tässä näkyy taustalla Kranjska Gora)

Vaellusten lisäksi tuli pyrähdettyä Ljubljanassa ja kokeiltua raftingiä, mutta nyt laitan koneen kiinni (hallelujaa - jo kello 18.30!) ja lähden koiran kanssa ulos. Jatkoa seuraa, kun inspiraatio jälkeen iskee.

Ei voi kuin ihmetellä

Auschwitziin voi Krakovasta joko palloilla itsekseen tai sitten osallistua järjestetylle retkelle. Vaikka tavallisesti olen aika allerginen kaikille ryhmäaktiviteeteille, tällä kertaa ryhmäreissu kyllä oli toimiva vaihtoehto. Bussi poimi väkeä suoraan useammasta hotellista ja toimitti suoraan paikan päälle, jossa opas jo odottikin. Opas (kuten myös suolakaivosten opas) yllätti positiivisesti: puhui erinomaista englantia, oli sujuva, asiantunteva ja asiallinen. Suolakaivosten opas osasi olla myös oikeasti hauska, Auschwitziin nyt ei vitsailu oikein sovikaan.

Pari päivää sitten uutisissa sanottiin, että Auschwitz on niin huonossa kunnossa, että kaikkialle ei vierailijoita voi päästää. En voi sanoa, että olisin sellaista siellä huomannut, mutta mistä sen tietää, minne meitä sitten ei viety. Käynti koostui kahdesta osiosta, Auschwitz ykkösestä ja kakkosesta,joista jälkimmäinen tunnetaan myös nimellä Auschwitz-Birkenau.

Ykkösestä aloitettiin ja käveltiin Arbeit macht frein ali itse museoalueelle. Ykkönen oli ennen keskitysleirihistoriaansa Puolan armeijan käytössä eli sitä ei ollut alun alkaen rakennettu tällaiseen käyttöön. Niinpä se itse asiassa alueena ei ollut ollenkaan ruma ja hirveä. Aurinko paistoi ja vihreää riitti.




Tosin ei tarvinnut kuin hiukan kääntää katsetta, niin---

Kierros kulki useamman eri parakin läpi, joissa oli valtavissa vitriineissä hiuksia, matkalaukkuja, kenkiä... Hiuksista tehtyä kangasta. Joissakin valokuvia suurennettuna. Joissakin käytäväkaupalla vankien kuvia ja syntymä- ja kuolinaikoja. Auschwitz I ei ollut tuhoamisleiri, vaan työleiri. Lopputuloksessa tosin ei paljon eroa ollut, keskimääräinen selviytymisaika tällä leirillä oli peräti 3kk. Tämän kuitenkin oli tarkoitus näyttää työleiriltä, siksi vangit mm. kuvattiin. Täällä kuoltiin nälkään, kidutukseen ja raskaaseen työhön, ei niinkään kaasukammioihin. Kierros oli mielenkiintoinen, ja veti aika hiljaiseksi. Kovin moni ei tältä leiriltä päässyt pakenemaan, mutta oli niitäkin. Jotkut onnistuivat källimään auton ja ajaa hurruuttivat vaan portista ulos. On ollut varmaan juhlafiilis.

Vartijoiksi oli haettu väkivaltarikollisia vankiloista, millä varmistettiin oikeanlainen vartija-aines. Pakoa yrittäneen vangin ampunut vartija sai uroteostaan pari ylimääräistä vapaapäivää. Jos vangit eivät tajunneet yrittää pakoa, niin vartija saattoi heittää vangin lakin Halt! (Stop) -merkin tuolle puolen ja käskeä hakemaan lakin. Kun vanki sitten ohitti Halt!-merkin, niin vartijalla olikin tilaisuus ansaita ne pari ylimääräistä vapaapäivää.

Ykkösen jälkeen oli vaikea kuvitella, miten kakkonen voisi enää olla järkyttävämpi. Mutta niin vaan oli. Jäljellähän ei ole paljon mitään. On se kuuluisa rautatie ja sen päässä portti.


jonka takana oli laituri (alla olevassa kuvassa ihan vasemmalla), jolla saapujat lajiteltiin kahteen ryhmään: niihin, jotka ohjattiin leiriin, ja niihin, jotka ohjattiin suoraan kaasukammioihin. Kaasukammioita oli laiturin päässä useita. Täällä ei otettu kuvia eikä kyselty nimiä - Birkenau oli tuhoamisleiri, jolla oli vain yksi tarkoitus.

Ne, jotka "pääsivät" leiriin asuivat kesät-talvet eläimille tarkoitetuissa parakeissa, joissa oli kesäisin kuumempi kuin ulkona ja talvisin jokseenkin yhtä kylmä. Näitä parakkeja on rekonstruoitu muutama. Sodan lopussa saksalaiset polttivat koko roskan, eikä pellolle jäänyt kuin savupiippuja törröttämään ja muistuttamaan siitä, mitä täällä aikanaan oli.

Ja tällaisia sitten oli kymmeniä ympäri Kolmatta Valtakuntaa. Ei voi kuin ihmetellä, mihin kaikkeen ihminen kykenee.

Paluu (tai sitten ei)

Ainakin kaksi (ellei peräti kolmekin) ihmistä on kysellyt, miksei blogi päivity. Itse asiassa olen arponut sen välillä, pistänkö koko blogin poikki ja pinoon, koska mun elämäni nykyisellään on niin tylsää, ettei se inspiroi kirjallisiin suorituksiin, vai jatkanko sittenkin edes satunnaisesti, koska blogin pitäminen on kuitenkin välillä myös hauskaa. Eihän sitä tiedä, vaikka tässä vielä joskus tapahtuisi jotain kirjoittamisen arvoistakin. Ja toisaalta olen liian laiska tallentamaan Ranskan ajan kirjoituksia jonnekin ja kuitenkin haluaisin ne talteen eläkepäiviä varten. Voi sitten muistella, että jaa, Provencessakin tuli asuttua. Koskas se olikaan ja keitä nämä kaikki muut ihmiset näissä kuvissa on.

Eli ehkä siis kuitenkin -suuren yleisön pyynnöstä- naputtelen tänne vielä aina silloin tällöin jotakin mielivaltaista. Aloitetaan vaikka matkakertomuksista, niistähän koko blogikin on alkunsa saanut. Viime kirjoituksen jälkeen reissuja on ollut kaksi: huhtikuussa Krakova ja heinäkuussa Kranjska Gora Sloveniassa. Lisäksi Kaisa oli lomalla Kustavissa.

Krakovan reissu oli työmatka, mutta kerrankin olin etäältä viisas ja varasin siihen perään pari omakustanteista lomapäivää ja sain vielä seuraakin toisesta samalle työreissulle osallistuneesta. Krakova on tunnettu kahdesta asiasta: siellä on Auschwitz (itse asiassa se ei kyllä ole Krakovassa, mutta lähellä) ja se on paavin kotikaupunki (ei toki nykyisen, vaan sen ainoan oikean). Lisäksi se oli Oskar Schindlerin kotikaupunki, jossa myös Schindlerin lista on kuvattu, mutta en tiedä onko se mikään erityisen yleisesti tunnettu tosiasia (tuskin voi olla, koska minäkään en tiennyt, hehe).

Mitä Krakovasta jäi mieleen (mielivaltaisessa järjestyksessä):

Auschwitz

Paikka, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Yllättävintä oli ehkä se, miten koko hirveys onnistui järkyttämään siitäkin huolimatta, että siitä jo valmiiksi tiesi aika paljon. Laitan tästä vähän enemmän kuvia erilliseen kirjoitukseen, tähän tulkoon vain yksi.




Kirkot ja paavi

Paikkahan on kirkkoja pullollaan, joka nurkasta löytyy vähintään joku pieni pyhyyden pesä.



(Marian kirkko)


Myös paavi oli voimakkaasti läsnä

Juutalaisen korttelin persoonalliset baarit
Kazimierz-kortteli eli juutalainen kortteli oli täynnä mielenkiintoisia ja persoonallisia pikkubaareja. Yhdessä oli pihalla pöytinä vanhoja Singer-omplelukonepöytiä, toinen nimeltään Propaganda oli täynnä kommunistista kitschiä

kolmannessa (Eszeweria) oli kaupunkioppaan mukaan kaupungin romanttisin vessa...

No kieltämättä soma.

Tämä seuraava ei ole juutalaisesta korttelista, ja enemmän kahvila kuin baari, mutta laitanpa senkin tähän. Jos joku sattuu lentämään finskillä lähiaikoina, niin tästä samasta baarista on kuva Blue Wingsin Krakova-artikkelissa. Siis mähän olen melkein päässyt lehteen siis.





Wieliczkan suolakaivos


Valtava suolakaivos, jonka jossakin uumenissa on myös Sanatorium iho-ongelmista kärsiville. Aivan uskomatonta, että moinen sokkelo on saatu kaivettua maan alle. Mielenkiintoista kyllä, täällä kaivostyöläiset (toisin kuin vaikkapa hiilikaivoksissa) elivät melko vanhoiksi, koska tuo suolan keskellä työskentely kai oli tavallaan terveellistä. Siis elivät, elleivät sitä ennen kuolleet kaivosonnettomuuksissa. Suolakaivoksessa käytettiin myös hevosia, jotka raukkaparat eivät koskaan nähneet päivänvaloa. Tämä retki sisältyi viralliseen ohjelmaan, ja kesken opastetun reitin olikin (puoliltapäivin) aika pysähtyä snapsille.




Ja kauniiksi lopuksi pari yleisotosta kaupungista (keskusaukion tornista kuvattuna)


(Wavelin linna)

(Marian kirkko)




Jatkuu seuraavassa numerossa...