Lenkkeilyä

Olen ruvennut lenkkeilemään. Siis nyt puhutaan *oikeasta* lenkkeilystä, johon kuuluu juoksuaskeleita, eikä niistä lenkeistä, joita olen viimeiset 9 vuotta tehnyt koiran hihnan jatkona. Myös Kaisa on tosin ollut lenkeillä mukana pari kertaa, vaikkei hirveästi sellaisesta nautikaan. Se tykkäisi mieluummin haistella ja jättää viestejä pojille, pelkkä juokseminen on sen mielestä hemmetin tylsää. Enkä ihmettele, koska tylsäähän se vähän on. Mutta myös halpa tapa kohottaa kuntoa ja mahdollisesti hävittää (koirasta) pari liikakiloa.

Tähän asti olen ajoittanut lenkit iltaan ja pimeän aikaan, mutta toisaalta aamulenkkikin houkuttaisi, jos vaan joskus edes pääsisi sängystä ylös riittävän aikaisin. Aamun valossa silmä lepää, kun taas tuo iltainen pimeä on aika masentava.

Lauantaina aion yrittää uudelleen kenkäkauppakeikkaa. Tällä kertaa katson kyllä tarkasti, millaiseen junaan hyppään. Nyt nimittäin kenkien tarve on sikälikin kasvanut, että tarvitsen toki kunnon juoksukengät tennareiden sijaan, kun olen jo peräti 3 kertaa käynyt lenkilläkin. Ja koska olen nyt aktiiviurheilija, niin tietysti muutaman kivan urheiluvaatteenkin voisi samalla reissulla hakea. Kohottaa kummasti motivaatiota.

Seuraavan Brysselin reissun liput on ostettu ja Kaisalle paikka varattu koirahotellista, jossa jokaisella koiralla on oma lämmitetty huone, jossa soi musiikki. Minkähänlaista musiikkia aikovat Kaisalle soittaa? Lähtö on keskiviikkoiltana 13.12 ja paluu seuraavana maanantaina, mutta Kaisan pääsen hakemaan vasta tiistaiaamuna. Eli melkein viikon joutuu raukka siellä olemaan, mutta vaihtoehtoja ei nyt kauheasti ole. Onneksi Prahan reissu tammikuussa tulee todennäköisesti olemaan vain perjantaista sunnuntaihin, sentään vähän lyhyempi. Huonolle omalletunnolle ei vaan voi mitään, vaikka järki sanoo, että Brasiliassa on kadut täynnä koiria, jotka hakevat ruokansa roskiksesta ja nukkuvat kadulla. Siihen nähden lämmin huone, säännölliset ruoka-ajat, musiikki ja pehmeä nukkuma-alusta ovat sentään kai luksusta.

Kerrassaan onnistunut ostosreissu

Olin koko viikon suunnitellut, että lauantaina lähden käymään Isossa Kenkäkaupassa Villeneuve-Loubetissa, kahden junapysäkin päässä Antibesista. Kävin siellä viimeksi huhtikuussa Sannan kanssa ja ostin sillä reissulla kai kahdet kengät. Puolenpäivän maissa pakkasin MasterCardin laukkuun ja lähdin liikkeelle. Nizzan suuntaan kulkevat junat pysähtyvät lähes poikkeuksetta joka pysäkillä, joten en vaivautunut sen enempää junan reittiä tarkistamaan, vaan hyppäsin ensimmäiseen, jonka määränpäänä oli Nizza. Ikkunasta sitten katselin, kun Villeneuve-Loubet vilahti ohi. Juna oli joku pikakiitovuoro, joka ei pysähtynyt kertaakaan - siis kertaakaan - Antibesin ja Nizzan välillä. Ainoastaan kerran aikaisemmin olen osunut sellaiseen junaan koko reilun puolen vuoden aikana.

Nizzan rautatieasemalla kävelin sitten suoraan lippuluukulle hakemaan paluulippua Villeneuve-Loubetiin, koska halusin nyt nimenomaan sinne, enkä kiertämään Nizzan pikkuisia kenkäkauppoja. Ostin lipun lisäksi lehden ja asetuin odottamaan paluujunaa. Siinä junaa odotellessani alkoi silmissä vilistä sahalaitoja ja muita kuvioita. Jipii, migreenihän sieltä pyrki esiin, kuinka mainiota. Junaa sain odottaa yli tunnin, ja kun se tuli, ei paljon enää kiinnostanut, missä se pysähtyy, kunhan pysähtyy ainakin Antibesissa. Ja taas hurautettiin Villeneuve-Loubetista ohi niin että soi. Poistuin junasta Antibesissa ja kävelin kotiin.

Käytännössä siis otin junan Nizzaan, istuin siellä rautatieasemalla tunnin, sain migreenin ja palasin junalla takaisin kotiin. Kenkäkauppaa en edes nähnyt, kengistä puhumattakaan. Voiko lauantai-iltapäivää enää paremmin viettää?

Freelance-kääntäjän työvälineet

Yksi friikkukääntämisen hyvistä puolista on se, ettei yritystoiminnan aloittamiseen tarvita juurikaan paljon mitään, eikä siis näin ollen myöskään suurta pääomaa. Periaatteessa hommasta selviää seuraavilla varusteilla:

Tietokone (1)

Tietokone (2), jota voi käyttää, kun kone 1 on huollettavana teknisen vian vuoksi.


Tietokone (3), jota voi käyttää, kun kone 1 on huollettavana teknisen vian vuoksi ja koneesta 2 hajoaa Windows (tätä en ole vielä hankkinut).


ATK-tuki. Kyseeseen tulevalta henkilöltä vaaditaan ennen kaikkea hyviä hermoja.

Sormikkaat, joista sormenpäät on leikattu pois.

Muovinen vati, riittävän suuri, jotta molemmat jalat mahtuvat sinne jalkakylpyyn yhtä aikaa.

Näillä pääsee jo aika pitkälle. Pidemmän päälle tarpeeseen tulee kyllä myös hieroja, joka voi lievittää päätetyöskentelystä aiheutuvaa lihassärkyä. Tähän tarkoitukseen soveltuisi esimerkiksi


(hankinnassa)

Suomi-tietoa kerrakseen

Antibesin elokuvateatterissa esitettiin maanantaina matkailufilmi Suomesta. Kyseessä oli osa Conneissance du Monde -sarjaa, jossa Jean-Luc Jotakin esittelee eri maailmankolkkia matkailusta kiinnostuneille. Pakkohan se oli nähdä: suomalaista aina kiinnostaa, mitä muut Suomenmaasta ja sen asukkaista sanovat.

Etukäteen arvelin, että sali olisi varmaankin lähes tyhjä. Eikä mitä. Kun astuin suomalaisen tanssilavamusiikin tahdittamana saliin, se oli jo yli puolillaan. Jo ensi silmäyksellä oli selvää, että keski-ikä oli siinä 75 ikävuoden nurkilla ja vallitseva hiusmalli permanentattu harmaa kypärä (naiset) tai harvojen hapsien peittämä kalju (miehet). Olin epäilemättä koko salin ainoa alle 50-vuotias, kunnes Andrea ja Simonetta liittyivät joukkoon. Sen jälkeen alle 5-kymppisiä oli sitten 3.

Valkokankaalla esitettyä filmiä kommentoi siis lavalla (ranskaksi, kuinkas muuten) herra Jean-Luc. Itse filmi oli jaettu kahteen tunnin mittaiseen osioon. Ensimmäisen osan perusteella Suomessa on paljon lunta, luontoa, eläimiä, lumilinnahotelli, ortodoksiyhteisö asuineen, mutta ei juuri muita ihmisiä taloista puhumattakaan. Realismia edusti keski-ikäinen kaljamahaa kasvattanut mies, joka pulahti avantoon.

Seuraavalla puoliajalla päästiin asiaan, nimittäin Turkuun. Oli keskiaikaisiin asuihin pukeutunutta kansaa (keskiaikaiset markkinat), tuomiokirkko, joen rantaa, linnaa ja aina yhtä ihana kauppatori. Realismi puuttui: missä oli DBTL ja joen rannassa oksentavat alkuperäisasukkaat? Turusta Helsinkiin ja esitys pysyi samalla linjalla. Helsingistä Porvooseen - en sentään keskeyttänyt Jean-Lucia kertomalla, että yks humalainen jannu muuten poltti tuon kirkon kesällä...

Toiselle puoliajalle oli myös mahdutettu perinteinen tämä-on-hullua-kansaa-osio: eukonkanto, kullanhuuhdonta kaatosateessa ja suofutis oli saatu mukaan. Kaiken kaikkiaan kahden tunnin tehopakettiin oli saatu mahtumaan kaikki mahdolliset kliseet Suomesta ja suomalaisista, mutta koti-Suomea siitä ei oikein tunnistanut. Jean-Lucin tarkoituksena tosin ei ollut vain esitellä Suomea, vaan lähinnä houkutella ihmisiä sinne kimppamatkalle. Aurajoen varressa vatsaansa tyhjentävä festivaalivieras ei kieltämättä ole paras mahdollinen matkailuvaltti.

Aika tuju paketti turisti-infoa siis. Ihme kyllä Andrea ei nukahtanut, vaikka muuten tuppaakin nukkumaan leffat läpeensä ja tämä tuskin oli mielenkiintoisimmasta päästä. Tarjosin A:lle ja S:lle drinksut palkinnoksi siitä, että jaksoivat loppuun asti.

Fermé(e) [kiinni on]

Kyllä huomaa, että sesonki on ohi. Katuja on revitty auki siellä täällä katutöitä varten. Lempi-boulangerie on vuosilomalla.

Samoin kakkosboulangerie.


Myös lähikauppa on laitettu remppaan (eikä suotta).


Cybercafé, jota käytän laskujen printtaamiseen, on lomalla sekin.


Jopa postitoimisto on laitettu kiinni kahdeksi kuukaudeksi (!) remonttitöiden takia.

Mikä seuraavaksi?

Kotona jälleen

Olipa omituista palata kotiin, ihan kuin olisin ollut poissa pidempäänkin. Dogsitteri oli Kaisan kanssa kentällä vastassa. Kaisa nauroi kyllä leveästi mut nähdessään (toisaalta se nauraa leveästi myös sillon kun palaan 10 min kauppareissulta), mutta oli muuten ihmeen vaisu. Autossa sitten huomasin, että koirahan on aivan sippi, meinasi nukahtaa pystyyn. Luulen, ettei se ole koko viikon aikana nukkunut kunnolla. Ihanaa oli saada koira ehjänä takaisin. Seuraavan reissun ajaksi vien sen kyllä hoitolaan. Onneksi näitä pitkiä viikon reissuja ei näillä näkymin tule, vaan seuraavat tiedossa olevat (joulukuussa Bryssel, tammikuussa Praha) on parin päivän matkoja.

Brysselissä oli kylmä (9 astetta), mutta hotellissa lämmin. Sen sijaan Antibesissa on vielä suhteellisen lämmin (18 astetta), mutta kämppä on kylmä kuin mikä. Pakko lämmittää työhuonetta aamuisin ja makkaria iltaisin. Luulen, että muut eivät täällä vielä lämmittele talojaan, mutta vilukissa mikä vilukissa. Toivottavasti kylmyys ainakin tappaa kirput ja muut pieneliöt, jos sellaisia vielä kämpässä on. Ainakin keittiön mato-ongelma näkyy pikkuhiljaa hävinneen. Heh, kuulostaapa karmivalta, matoja ja kirppuja. Tervetuloa vaan kyläilemään.

Muita uutisia:

- täti-jolla-on-paksu-labradori on nyt täti-jolla-oli-paksu-labradori. Mun Brysselin reissuni aikana 14-vuotias koira oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Täti on kuulemma ihan surkeana, kertoi Aline. Tarkoitus on valmistella pari lausetta, jotka voin rykäistä, kun tädin seuraavan kerran näen.

- Steve heitti ohimennen ehdotuksen tiiviimmästä yhteistyöstä, kunhan nykyinen kontrahti keväällä umpeutuu. Saattaapi tarkoittaa sitä, että muuttaisinkin täältä Brysseliin. Kaikki on vielä auki, joten ei siitä sen enempää.

Kuvia seminaarista

Katsotaan onnistunko lisäämään linkin. Kuvat puhukoon puolestaan.

Seminaarikuvia

Seminaariväsymystä

Brysselissä edelleen. Istun toimistolla ja käytän hyväkseni hiljaisen hetken blogin päivittämiseen. Seminaari on ohi, ja oli tällä kertaa ehkä hauskempi kuin koskaan (tämä oli kai viides kerta kun osallistun Pisa-seminaariin). Osittain ehkä siksi, että olin ensimmäistä kertaa ikään kuin henkilökuntaa. Kun muiden kylteissä luki nimi ja maa, jota henkilö edusti, mun kyltistäni oli Finland hävinnyt ja tilalla luki cApStAn, joka siis on Andrean ja Andrean kahden yhtiökumppanin firma, mun tällä hetkellä suurin asiakkaani. Osittain tästä syystä seminaarin osallistujat kyselivät multa myös kaikenlaista sellaistakin, mistä mulla ei suoraan sanottuna ollut minkäänlaista hajua.

Kuten aina Pisa-seminaareissa, ruokaa ja juomaa riittää. Kahvitaukoja on päivän mittaan useita, lisäksi lounas ja illallinen. Tarkoittaa käytännössä sitä, että joka päivä tulee syötyä ja juotua varmaankin tuplasti sen verran kuin normipäivänä. Torstaina oli pienimuotoinen illallinen sille osalle väestä, joka saapui torstaina. Vielä suhteellisen sivistynyttä menoa.


Perjantaina vuorossa jazz outing, eli mukava pieni jazz-paikka Grand Placen lähellä, siellä hieman ruokaa ja juomaa. Meno edelleen suhteellisen sivistynyttä. Lauantaina oli sitten se virallinen dinner venäläisessä ravintolassa. Alkupalana vodkaa ja siitä voikin sitten päätellä, mihin suuntaan ilta lähti kehittymään. Välillä unkarilainen mustalaisryhmä kävi viihdyttämässä musiikillaan, ja ahtaista tiloista huolimatta aika moni änkeytyi lattialle tanssahtelemaan. Myös minä hinasin lattialle norjalaisen Andersin (herra yllä olevassa kuvassa). Anders on veteraaneja, eli ollut mukana projektissa alusta asti ja on vuosien varrella tottunut monenlaiseen menoon, joten tuskin sai traumoja myöskään mun tanssittamisestani.

Sunnuntaina olikin jo vaikeuksia pysyä hereillä kahvitaukojen välillä... Kolme päivää intensiivistä seminaarissa istumista käy kyllä voimille. Nyt olen sitten kaksi päivää istunut cApStAnin toimistossa Andrean, Steven...

...ja Benin kanssa.

Antibesiin palaan huomenna, ja näillä näkymin Brysseliin jo joulukuun puolessa välissä toiseen seminaariin. Sitä ennen on pakko kehittää joku toimivampi dogsitter-ratkaisu. Kaisa kyllä rakastaa Busteria (koiraa siis), mutta dogsitter itse on vähän erikoinen tapaus. Sitä paitsi Kaisa on ilmeisesti jonkun verran haukkunut, mikä ei ole hyvä juttu kerrostalossa, mutta mikä myös kertoo, että se kuuntelee korva tarkkana, koska mamma tulee hakemaan kotiin. Toivottavasti Ritva palauttaa sen mulle jo huomenna, vaikka myöhäiseksi meneekin.

Lähdön tunnelmissa

Täällä juhlittiin eilen Halloweeniä. Asianmukaisesti pukeutuneita kersoja juoksenteli pitkin kaupunkia ja boulangerie oli koristeltu kurpitsoilla. Ei aidoilla kuitenkaan. Iltalenkillä noin 8-v. tyttö (en osaa ikinä arvioida lasten ikää, joten luultavasti se oli 6 tai 12) tuli kohti, ojensi karkin ja sanoi bisou. Kuvittelin tytön tarkoittavan poski-bisouta, koska niitähän täällä jaellaan anteliaasti muutenkin. Vaan ei, piti pussata suoraan suulle. Olipa outoa. Kulttuurishokki suorastaan.

Kaisa on dogsitterillä. Istun siis kotona yksin ja se on yhtä outoa, jollei oudompaakin kuin olla Suomen kotona yksin. Mitä tehdään mansikkarahkapurkille sen jälkeen, kun rahka on syöty? Ei kai sitä voi roskikseen heittää ennen kuin se on nuoltu? Oli aika lähellä, etten äsken huhuillut alakertaan, että täällä olis purkki tyhjänä. Kaisa kyllä jäi hoitoon mielellään, siellä kun on se komea lapinkoirapoika Buster. Kivaa niillä on keskenään, peuhaavat ja pistävät kämpän matalaksi. Buster yritti pari kertaa liian tuttavallisesti työntää nenänsä Kaisan hännän alle. Siitä tuli kyllä välitöntä palautetta, eikä poika parin kerran jälkeen enää edes yrittänyt. Eihän Kaisa varmaan edes halua enää kotiin, kun viikon päästä menen sitä hakemaan. Snif. Kaisa on ollut hoidossa niin monta kertaa, että tiedän kyllä jo, kummalla on enemmän ikävä. Kunhan kaikki vaan menis hyvin. Vähän huolestuttaa.

Huomenna on sitten lento Brysseliin, perillä olen kai joskus neljältä iltapäivällä. Seminaari alkaa vasta perjantaina, mutta niille, jotka saapuvat jo torstaina, on jotain iltaohjelmaa. Saa nyt sitten nähdä mitä. Ihanaa päästä vähän muille maille! Talvitakki lähtee mukaan, Brysselin säät on lupaavasti kylmentyneet. Täällä tosin on vielä se 20 päivisin, joten täytynee kantaa takki kentälle, ei sitä päälle voi laittaa.

Seuraavaksi kirjottelenkin sitten Brysselistä!