Lunta!

I-ha-naa! Maassa on ollut lunta jo kolme päivää ja näkymä parvekkeelta on tämä:

Voi kun tämä jatkuisi, vaikka kyllähän sen tietää, ettei jatku.

Viime keskiviikon kuvankäsittelykurssin kahvitauolla Yrjö kysyi, mitä ihmettä mä sillä kurssilla teen. Suorastaan häkellyin ja ryhdyin puolustamaan paikkaani sanomalla, että kyllä minäkin olen uusia asioita oppinut, ja olenkin (en tosin kahteen ensimmäiseen viikkoon). Alkuun mietin tuota samaa kysymystä itsekin ja myös sitä, miksei kurssin osallistujilta edellytetä ihan tietokoneen käytön perustaitoja. Sittemmin olen joutunut myöntämään, että minähän siellä vähemmistössä olen ja enemmistön mukaan mennään, sille ei voi mitään. Viimeksi suurta ihmetystä herätti se, että ohjelmassa voi olla useita kuvia (tiedostoja) auki yhtä aikaa. Ja nehän voi peräti avata näyttöön vaikka vierekkäin! No joka tapauksessa, aloin viime kerralla jo pohjustaa jatkokurssia. Jotta kurssi järjestettäisiin, osallistujia pitää olla vähintään 5, eli nykyporukasta saisi vain kaksi jäädä pois. Jorma on jo ilmaissut kiinnostuksensa, joten meitä olisi nyt sitten jo kaksi. Itse asiassa olen alkanut tavallaan jo kiintyä tuohon porukkaan ja toivoisin, että jatkaisivat kaikki. Saa nähdä miten käy!

Olin eilen vauvauinnissa (!). Siellä sitten pyörittiin piirissä, laulettiin (en minä!) vesiaiheisia lauluja, heiluteltiin muksuja vedessä laulun tahtiin ja nosteltiin niitä ilmaan. Koreografiat eivät ole mun vahva puoli maallakaan, joten ei ihme että vedessäkin onnistuin pyörimään eri suuntaan kuin muut. Osan aikaa huolehdin puolivuotiaasta Iltsusta, mutta vanhapiikatädin hermot ei oikein antaneet myöten päästää vauvaa omaehtoisesti sukeltelemaan minkään lelujen perään, joten vaihdoin pian 2,5-vuotiaaseen Oskariin. Se sujuikin paremmin, varsinkin kun aloin oivaltaa, ettei muksua tarvitse rynnätä pelastamaan heti, kun se on ollut 2 sekuntia veden alla. Kaikki selvisivät hengissä ja hyvissä voimissa, eli hyvin meni.

Kuvia käsittelemässä

Olen nyt kolmena keskiviikkona käynyt Työväen Sivistysliiton kuvankäsittelykurssilla opettelemassa Paint Shop Pron käyttöä. Meitä on kurssilla 7: Yrjö, Masa ja Jorma ja kolme 50+ ikäistä naista. Niin ja minä. Ei varmaan tarvitse sanoa enempää. Kahdella ensimmäisellä kerralla väkersin lähinnä omiani sillä aikaa, kun kurssilla käytiin läpi mm. sellaisia haasteita kuin kuvien siirtäminen koneelle, lähettäminen sähköpostin liitteenä, kansion luominen, ohjelman avaaminen ja tiedoston avaaminen ohjelmassa... Mutta viime kerralla odotus palkittiin ja opin viimeinkin jotain uutta. Tässä pari harjoitelmaa, ei siis mitään suuren mietinnän tuloksena syntyneitä viimeisteltyjä taideteoksia.

Tästä on poistettu koiran hihna ja taluttajan saappaat ja sitten lisäilty pari haamukoiraa jorpakkoon kurkkimaan.

Tässä on sen sijaan multiploitu Alli ja Alma ja deletoitu taka-alalta tyttöjen äiti.

Kovin on samannäköistä porukkaa tällä luokalla. Opettajakin on takarivistä kadonnut.

Yllä alkuperäinen, vain hiukan rajattu skannattu kuva. Alla käsitelty versio.

Blondi vierailee PC-korjaamossa (jälleen)

Yritin parin kuukauden tauon jälkeen käynnistää kakkosläppäriä laihoin tuloksin. Kone pysyi pimeänä, eikä reagoinut mihinkään, vaikka johto oli kiinni pistokkeessa eli tyhjentynyt akkukaan ei käynyt selityksestä. Tuli siis aika jälleen vierailla PC-korjaamossa.

Kannoin kuolleen Asuksen huoltoliikkeeseen sisään ja lausuin äänettömän toivomuksen, että tiskillä olisi joku muu kuin Pete, jonka ulosantiin (tai sen puutteeseen) tuskastuin edellisellä käynnillä. Äänetön toivomus kaikui kuuroille korville. Kaivoin koneen laukusta esille ja panin samalla sivusilmällä merkille, että Ihana Mies (ks. kirjoitus kesäkuulta 2007, linkki alla) puuhasteli pajan puolella jonkin koneen kimpussa. Pete tutkaili konetta aikansa. Mmm njaa, jos tästä on emolevy rikki, niin sitten se kannattaa laittaa kotivakuutukseen. Pete jatkaa koneen päällipuolista tarkastelua. Sellainen todistus kotivakuutusta varten maksaa 64 EUR, sen saa sitten vakuutuksesta takas sen rahan. Mietin itsekseni, että onko se nyt aikeissa tehdä jotain todentaakseen, onko emolevy rikki vai ei. Miehestä ei oikein irtoa mitään.

Kunnes takavasemmalta kuuluu jumalainen ääni. Kannattaa siitä nyt ainakin virransyöttö tarkistaa ensin. Ihana Mies nousee ylös nurkasta, jossa oli maagisilla sormillaan ollut näpertämässä jotakin räjähtänyttä läppäriä. Ei tämä varmaan mitään auta, mutta tarkistetaan nyt toisella virtajohdolla, ettei vika ole johdossa. Ihana Mies ottaa hyllystä piuhan, kytkee toisen pään koneeseen ja toisen pistokkeeseen. Ja hallelujaa, kone herää henkiin. Mahtoi Peteä nolottaa, tosin en tiedä nolottiko, koska olin niin Ihanan Miehen lumoissa, etten muuta huomannut. Samaan syssyyn Ihana Mies asensi koneeseen lisää muistia. Samalla rupattelimme kevyesti virustorjuntaohjelmista ja ranskankielisen XP:n käytettävyydestä. Peten kanssa en voi kuvitella kevyttä rupattelua mistään aiheesta.

Ihana Mies veloitti uudesta piuhasta ja muistikammasta 40 EUR. Poistuin leijuen liikkeestä. Peten uskottavuus on nyt lähellä nollaa, sen sijaan Ihana Mies on asteikolla tästä lähin jumalasta seuraava. Ilmeisesti Peten kesällä 2007 käyttämä t-paita ei ollut mikään vitsi vaan totisinta totta.

Ensitapaaminen Peten kanssa