Liekehtivä lettu

Luetteloa asioista-jotka-haluan-tehdä-ennen-lähtöäni on päivitetty. Lisäsin alppivaelluksen ja Barcelonan, ja toisaalta kohdan 4 suoritin eilen.

1. Monacon merimuseo http://www.oceano.mc/. Tänne raahaan pikkuveljen.
2. Reissu Korsikaan (Nizzasta pääsee laivalla yli). Varattu Sirkulle.
3. Kävelylenkki Nizzan Promendade des Anglais'illa Kaisan kanssa
4. Vierailu Adieu Bert'h -creperiehin, jossa kuuleman mukaan on kaupungin parhaat crepit.
5. Vaellusreissu jonnekin Alpeille
6. Matka Barcelonaan

Olen yrittänyt päästä Adieu Bert'hiin kaksi kertaa ennenkin: ensin Arronin kanssa, jolloin paikka oli täysi, eikä sisään päässyt. Sitten Sannan kanssa, jolloin paikka oli kiinni ja päädyimme syömään intialaista. Nyt tärppäsi. Paikka on pieni ja tunnelmallinen ja ulospäin varsin huomaamaton.

Pöytiä oli ehkä 6, huoneessa oli myös takka (ja siinä tuli) ja paikkaa piti vanhahko pariskunta. Ihan kuin olisi astunut pariskunnan olohuoneeseen, niin pieni ja kodikas se oli. Tilasin creppini flambee-otsikon alta ja lettu todellakin saapui pöytään liekehtivänä, suklaakastikkeen, jäätelöpallon ja kastanjakastikkeen kera. Kaloreita tuskin nimeksikään...

Myös kohdan 6 kanssa on tapahtunut edistystä. Olen alustavasti sopinut isäntänä toimivan Ferranin kanssa, että saavun joko maaliskuun ensimmäisenä tai toisena viikonloppuna, vähän Kaisan hoitotilanteesta riippuen. Ja Barcelonan jazz-tarjonnasta.

Näppiksen kapina

Jälleen laiska lauantai: pitkä aamu sängyssä aamiaisen, viikon vanhan Hesarin ja sen jälkeen kirjan kanssa. Tällä hetkellä luen Arturo Perez-Reverten Etelän kuningatarta. Nimen aksentti puuttuu siksi, että mun näppikseni alkaa pikkuhiljaa lahota: oikeanpuoleinen shift-näppäin toimii silloin, kun sitä huvittaa, lisäksi aksenttinäppäin ja se näppäin, jossa on hattu- ja tilde-merkit, on lakanneet toimimasta kokonaan. Kuluneella viikolla kirjoitin joukon meilejä henkilölle, jonka nimi on Beatrice. Oikeasti ensimmäisen E:n päälle kuuluu aksentti, ja se oli sitten joka kerta käytävä kopioimassa vanhasta meilistä tai hakemassa Wordin Lisää merkki -toiminnon avulla. Lievästi sanoen rasittavaa. Onneksi suomen kieli ei liiemmin aksentteja, hattuja ja tildejä käytä, muuten tämä vehje olisi aikoja sitten lentänyt ikkunasta ulos. Ilmeisesti näppis ei halua takaisin Suomeen, nimittäin mitään puoliksi toimivaa en taida kotiin kantaa.

Eilisen illan vietin jälleen railakkaasti elokuvan äärellä. Geoffrey's of Londonin leffavalikoima on köyhänlainen, vaikea sieltä on löytää leffaa, joka olisi kiinnostava, ja jota ei olisi vielä nähnyt. Nyt osui hyppysiin Little Miss Sunshine, joka oli aika hyvä pikku pätkä. Jos juonen tiivistää yhteen lauseeseen, niin ei se kyllä erityisen mieleenpainuvalta kuulosta: jokseenkin erikoinen perhe pakkautuu VW-minibussiin ja matkustaa Kaliforniaan, jotta 7-vuotias tytär voi osallistua kauneuskilpailuun "Little Miss Sunshine". Leffa on kai Oscar-ehdokaskin jossain kategoriassa, jollen väärin muista. Saatan kyllä muistaakin. Siis väärin.

Ulkoilemassa keisarin kanssa

Välillä Turussa epäilin, että mulle on saattanut kehittyä jonkinlainen maine hiukan epämääräisenä tyyppinä. Joskus koiraa ulkoiluttaessa ja samalla musiikkia kuunnellessa on ehkä tullut jonkun kerran laulettua ääneen siinä uskossa, ettei lähistöllä ole ketään, joka kuulisi. Puhelimen headsettiin olen puhunut pitkiäkin puheluja kävelyllä, ja siihen varmaan on katukuvassa jo totuttukin, mutta välillä on tullut kyllä ajateltua ääneen ihan ilmankin mitään headsettejä. Kaikkihan itsekseen höpisee. Ai eikö muka?

No nyt saattaa sama efekti toteutua täälläkin noiden viime postauksessa mainittujen podcastien takia. Luultavasti antaa aika erikoisen kuvan, kun vastaan tulee totinen koiranulkoiluttaja, joka yhtäkkiä arvaamatta röhähtää nauruun. On nyt käynyt pari kertaa. Se, että suupielet venyvät välillä hymyyn, on täällä vielä normaaliksi luettavaa käytöstä. Turussa siitäkin on joka tapauksessa opittava pois. Kuka nyt ventovieraille vastaantulijoille hymyilee?

Tänään päivälenkillä törmäsin mukavaan vanhempaan herraan, joka ulkoilutti vähän sakemannityylistä narttua. Sakemannit ovat Kaisan kirjoissa vihollisia, joten yritin välttää kohtaamista, mutta ukko tuli koiransa kanssa suoraan kohti. No ei se mitään, Kaisa näytti kyllä torjuvalta, muttei sanonut mitään. Ukko kysyi Kaisan nimeä ja heti perään, että Sind Sie Deutsch? Ei ole ensimmäinen kerta, kun Kaisan nimi kuullaan muotoon Kaiser, joka on saksaa, tarkoittaa keisaria ja ääntyy suurin piirtein samoin kuin Kaisakin. On pari ihmistä ihmetellyt, kun narttukoiran nimeksi on laitettu keisari. Ihmettelisin minäkin. Keisari, voi hyvä ihme. SE ON KAISA.

Tekniikan ihmeitä ja Blogistania

Kaikkea sitä nykyään voikin tehdä. Tilasin tänään ihanaan iPod nanooni Suomen Nrj:n aamulähetysten podcastingit, ja niinpä sitten kuuntelin Energyä lähes koko päivälenkin ajan. Siihen asti, kunnes jutut alkoivat tympäistä. Ei ehkä ole hyvä idea kuunnella useamman aamulähetyksen koostetta putkeen.

Energyn aamulähetyksissä on mukana myös Lotta Backlund, josta en ollut koskaan kuullutkaan, ennen kuin bongasin bloginsa Outi-serkun listalta. Kyseinen blogi on nyt niiden joukossa, joita seuraan jokseenkin säännöllisesti. Ennen tänne muuttoa en edes varsinaisesti tiennyt, mikä blogi on. Nyt olen jäänyt koukkuun sekä omaan blogiin kirjoittamiseen että muutaman muun blogin seuraamiseen. Blogeja on hillittömästi, ja niistä puolet näyttäisi olevan neuleblogeja, mikä musta on käsittämätöntä. Siis ei siksi, ettenkö ymmärtäisi mikä käsityöharrastuksessa vetää (säännöllisin väliajoin iskee muhunkin sukankutomishimo), mutta se että niinkin moni kuvaa tekeleensä nettiin ja selvittää niiden syntyvaiheet, on musta hämmentävää. En ole huomannut mitään muuta yksittäistä ryhmää, joka bloggaisi yhtä sankoin joukoin.

Kun erilaisia blogeja käy lukemassa ja hyppelee yhden blogin linkitysten perässä kaikenlaisiin muihin blogeihin huomaa, että on todellakin olemassa blogiyhteisö. Kutsuvat sitä Blogistaniaksi. Hullua kyllä, nämä anonyymit bloggaajat tuntuvat viettävän myös kaikenlaisia tapahtumia yhdessä, pikkujouluja ja muuta. Luulisi, että siitä anonyymiydestä haluaisi pitää kiinni, mutta ehkei sillä muiden anonyymien joukossa ole niin väliä.

Kävin eilen katsomassa elokuvan Holiday. Valitsin tarkoituksella mahdollisimman ennalta-arvattavan pätkän, koska menin katsomaan sen ranskaksi. No tämä kyllä oli harvinaisen ennalta-arvattava, joten pysyin kärryillä siitä huolimatta, että dialogista jäi varmasti leijonanosa ymmärtämättä. Leffassa parasta oli toinen miespääosan esittäjä (olikohan Joe Black), vallan velmun oloinen kaveri. Ja niin sympaattinen [huokaus]. Jude Law on mun makuuni aivan liian kaunis, ei iske ollenkaan.

Asioita, jotka vielä haluan tehdä ennen lähtöä

Totuus on se, etten enää kovin kauan asusta Ranskanmaalla. Niinpä on aika alkaa miettiä, mitä vielä on tekemättä ja näkemättä sellaista, jonka haluaisin tehdä ja nähdä ennen paluuta. Alla alustava lista, päivitän sitä sitten tarpeen mukaan:

1. Monacon merimuseo http://www.oceano.mc/. Tänne raahaan pikkuveljen.

2. Reissu Korsikaan (Nizzasta pääsee laivalla yli). Ehkä saan puhuttua Sirkun ympäri. Auto pitää joka tapauksessa olla, Korsikalle ei kuulemma ilman autoa kannata mennä.

3. Kävelylenkki Nizzan Promendade des Anglais'illa (monta kilometriä -olikohan 8km?- pitkä rantabulevardi) Kaisan kanssa

4. Vierailu Adieu Berth -creperiehin, jossa kuuleman mukaan on kaupungin parhaat crepit. Tänne saan pikkuveljen raahamattakin. Ehkä Mimmukin lähtisi?

5. Vaellusreissu jonnekin Alpeille.

6. Matka Barcelonaan.

7. Kai nyt jotain muutakin oli? Täytyy miettiä.

Viikonlopuksi ei erityistä ohjelmaa. Ehkä lähden käymään leffassa Cannesissa. Cannesissa siksi, että siellä on kokonainen teatteri, joka näyttää kaikki leffat originaaliäänellä. Tai sitten voisi toteuttaa listasta kohdan 3.

Tällaisissa vermeissä on tehty töitä elokuussa 2006. Oi sitä kesäistä lämpöä. Nyt kädet on kohmeessa niin, että pelkästään siksi tulee kirjoitusvirheitä luvattoman paljon.

Nimipäivä

Onnea minulle, tänään on Lauran päivä. En olisi muistanutkaan, mutta sain kaksi onnittelua, joista kiitos Minnalle ja Aleksille. Blogi ei ole pahemmin päivittynyt, mihin on kaksi syytä:

1) olen tehnyt lähes vain ja ainoastaan töitä, joten ei ole kirjoitettavaa
2) olen tehnyt lähes vain ja ainoastaan töitä, joten ei ole ollut aikaa kirjoittaa

Pahin kiirehuippu on nyt ylitetty, joten jos sitten muutaman rivin laittaisi lukijoiden iloksi. Antibesiin ei kuulu uutta eikä erikoista. Sekä Mimmu että Pikkuveli ovat varmistaneet tulonsa ja lisäksi olen itse päättänyt ajoittaa paluun huhtikuun lopulle mm. siksi, että Turun kämpässä asuva vuokralaiseni lähtee maaliskuun lopussa, enkä halua maksaa tarpeettomasti kahta vuokraa. Toukokuun vietän siis jo taas Turussa. Ajatus tuntuu kummalta. Veikkaan, että kun olen päivän siellä ollut, tuntuu etten olisi koskaan mihinkään lähtenytkään.

Seuraavaksi pitäisi ruveta suunnittelemaan Barcelonan reissua, jottei jää sekään suunnitelma toteuttamatta kaikessa tohinassa. Siellä olis pari työn kautta tuttua, jotka ovat luvanneet majoittaa ja viihdyttää viikonlopun verran. Kaisa Pipuna joutuu siis jälkeen keskitysleiriin, jollen saa houkuteltua Maria dogsitteriksi. Kyse on kuitenkin vain viikonlopusta, joten eiköhän Kaisa selviä. Sen jälkeen en sitten ennen huhtikuuta mihinkään matkustakaan.

Ranskalaiset tuntuvat olevan hortonomikansaa. Huomaa kyllä kuka tässä talossa on se päähortonomi:

Vierailukauden startti 2007

Tajusin juuri, että tämänvuotisen vierailukauden aloitti sama vieras kuin viimevuotisenkin, eli Sanna. Tosin kyseessähän ei ollut tavanomainen vierailu, vaan sponsoroitu dogsitting-visiitti. Kaisa nauroi niin, että ikenet vilkkuivat, kun tunnisti saapuvan vieraan bussipysäkillä. Ja ensimmäisenä aamuna odotettiin hartaasti, että vieras heräisi. Mamma oli kieltänyt herättämästä, kun oli pitkä lentokin takana.


Palasin itse reissusta sunnuntai-iltana. Maanantain paiskin hommia sillä aikaa, kun Sanna kävi vinguttamassa korttia CAP 3000 -ostoskeskuksessa. Ikävä kyllä soldekset eli alennusmyynnit alkoivat vasta lähtöpäivänä eli keskiviikkona... Tiistaina päiväretki Cannesiin. Kavuttiin myös ylös vanhan kaupungin linnakukkulalle, siellä en ollut ennen ollutkaan.

Cannes ei ole mitenkään erityisen mieleenpainuva kaupunki, enemmän tykkään Antibesista, ja Nizzassakin on huomattavasti enemmän luonnetta. Mutta Cannesin bussiasema on kieltämättä ehkä somin koskaan näkemäni. Vai mitä sanotte tästä:


Näillä näkymin seuraava vieras onkin sitten Mimmu helmikuun lopussa, pikkuveli saapuu kyläilemään huhtikuussa. Sen jälkeen vierailijat selviävätkin halvemmalla, bussilippu Turkuun kun ei maksa kuin 25 e suuntaansa (siis Helsingistä. Vieläkin halvemmalla pääsevät ne, jotka jo ovat Turussa). Ajatus kotiinpaluusta aiheuttaa sekä hitaasti nousevaa paniikkia että lievää kaihoa. Onneksi palaan kesäksi, kesällä Turku on parhaimmillaan. Mitähän mun blogille tapahtuu, kun palaan kotiin?

Pikapyrähdys Prahaan osa II

Praha on kaunis - kuin sadusta, hiukan epätodellinen. Epätodellista vaikutelmaa lisäsi se, että keskusta-alueella ei tuntunut todellakaan olevan yhtä ainutta paikallista ihmistä, ainoastaan turisteja. Alueen kaupatkin olivat pelkkää turistikauppaa maatuiskoineen ja kommarihattuineen, yhtään normiputiikkia ei ollut missään. Tammikuu tuskin on turistikauden huipentuma Prahassakaan. Voi vain kuvitella, millaista meno on kesäkuukausina.

Sunnuntaina turisteilulle oli varattu aikaa vain puolikas päivä, joten kovin kauas ihan keskeisimmiltä alueilta ei sitten Andrean kanssa ehditty. Hotellilta laskeuduimme alas joenrantaan, siitä Kaarlen sillan yli, pieni kierros toisella puolella ja samaa reittiä takaisin ylös linnakukkulalle asti. Suosituimmille turistireiteille olivat asettuneet myös paikalliset yksityisyrittäjät, muotokuvapiirtäjät


ja muusikot


Suomalainen turisti poseeraa Kaarlen sillalla...

...ja italialainen turisti kommarihattu päässään.


Kotiin palasin sunnuntai-iltana. Kaisa oli kiltisti ulkoiluttanut Sannaa pitkin Antibesia ja Juan-les-Pinsiä ja katsonut seurana Sopranoksia.

Pikapyrähdys Prahaan osa I

Olipa hauska, vaikkakin lyhyt, reissu Prahaan. Hotellihuone oli varattu aivan keskustasta, tunnelmallisesta pienestä hotellista, jossa ovet avattiin avaimella, eikä muovikorteilla, kuten nykyään aina.

Tunnelmallinen oli huonekin, ja kylpyhuone varsinkin. Pe-iltana jätin jazz-konsertin väliin ja pulahdin kylpyyn. Kylpyammeita ei nykyään ole kuin hotelleissa, pakko käyttää hyväksi sen kerran kun on mahdollisuus.

Lauantaipäivä kului tavalliseen tapaan seminaarin merkeissä.

Ja illalla dinner läheisessä kellariravintolassa.

Kuvakertomuksen seuraavassa osassa kuvia Prahan kaupunkikierrokselta.

Painonhallintaa

Se on nyt sitten tilattu: punainen iPod nano. Tilasin sen Applen ranskalaisilta sivuilta, saa nähdä mitä siitäkin tilauksesta nyt sitten tuli. Lupasivat toimittaa vehkeen 8.1 mennessä. Vaikka asiayhteyttä on ehkä ensialkuun vaikea nähdä, myös tämä hankinta on osa Kaisan painonhallintakampanjaa. Nimittäin paremman musiikin tahdissa jaksan tehdä pitempiä lenkkejä! Koska olen sokea Kaisan muodonmuutoksille, ryhdyin nyt pitämään painopäiväkirjaa meistä molemmista. Ainoa tapa punnita tuo hurtta on nostaa se syliin ja nousta itse vaa'alle. Siinä vaiheessa, kun en jaksa sitä enää nostaa, liikutaan jo kriittisillä rajoilla. Nyt se vielä nousi kevyesti.

2007

Jaha, se on sitten vuosi 2007, vaikka tuntuu, ettei vuosituhannen vaihteestakaan niin kovin kauan ole. Seitsemän vuotta siitäkin muka. Vuosi vaihtuu kerran vuodessa, joten ei kai sitä joka kerta ole pakko niin suurin menoin juhlia. Tällä kertaa en jaksanut pysyä hereillä edes puoleenyöhön asti, vaan kipusin sänkyyn lukemaan kirjaa jo ennen yhtätoista. Luultavasti sijoitun seuraavassa Maailman Tylsin Ihminen -kisassa melko korkealle.

Tämä päivä kului pitkälti suomalaisseurassa. Nizzaan saapui nimittäin toissapäivänä niinkin läheinen tuttu kuin Sannan entisen työkaverin tytär Mari puoleksi vuodeksi ikään kuin opiskelijavaihtoon. Kävimme syömässä Key Westissä ja kaffella Vieil Antibesissa, josta on tullut mun suosikkikahvilani täällä. Siinähän sitä aikaa vierähti. Suunniteltiin, että voisi lähteä vaeltamaan Alpeille jossakin vaiheessa. Innostuin jo ajatuksesta, nimittäin eniten Suomesta kaipaan luontoa ja mukavia ulkoilumaastoja. Tekisi erinomaisen hyvää myös Kaisalle, joka lihoo kuin sika osittain siksi, ettei täällä pääse kirmailemaan vapaasti kovin usein, osittain siksi, että se on päässyt kähveltämään jos jotakin herkkua viime aikoina. En käsitä, miten mä en koskaan opi. Aina unohtuu jotain jonnekin, eikä Kaisa jätä yhtään tilaisuutta käyttämättä. Huomaan siitä kyllä heti kotiin tullessa, että jotain kiellettyä on tullut tehtyä. Ilme on valmiiksi vähän anteeksipyytävä ja koira katoaa takavasemmalle heti, kun olen saanut ulkovaatteet päältä: tietää, että kohta räjähtää, paras tekeytyä näkymättömäksi.

Tällaisena valkeni vuoden 2007 ensimmäinen aamu Antibesissa (tuota merta ei vain kyllästy kuvaamaan eikä katselemaan).

Baarikatu Boulevard d'Aguillonillakin oli hiljaista. Edes juhlimisen jälkiä ei näkynyt juuri missään.