Koiramyönteisyydestä

Onhan Kaisa kaunis ja muutenkin vallan erinomainen olento. Olen kuitenkin tähän asti kuvitellut, että se on ollut lähinnä mun oma subjektiivinen näkemykseni. Vähänpä aavistin, että Euroopan lounaiskolkalla on kokonainen monimiljoonainen kansa, joka tuntuu olevan asiasta samaa mieltä. Kahden kuukauden aikana en ole vieläkään täysin tottunut Kaisan herättämään huomioon. Vastaantulevat ihmiset hymyilevät (eikä kukaan hymyile, jos kuljen ilman Kaisaa), huutelevat perään kommentteja, joista en ymmärrä juuri muuta kuin "dalmasiäään". Rohkeimmat tulevat rapsuttamaan ja kyselemään kaikenlaista, johon standardivastaus on ikävä kyllä edelleen "Sorry, I don't speak French". Eilen muuten varsin terveeltä vaikuttava nuorehko mies syöksähti takavasemmalta suoraan halaamaan Kaisaa. Jopa Kaisa vaikutti lievästi hämmentyneeltä.

Hämmentävää, totta tosiaan. Osittain ilmiö selittyy ehkä sillä, että Kaisa tuntuu todellakin olevan koko seudun ainoa dallu. Turussa on dallukasvattajiakin enemmän kuin täällä dalluja. Ja ovathan nämä ranskalaiset melko koiramyönteistä kansaa muutenkin: koiria juoksee vapaana missä sattuu, niiden kanssa voi mennä kahvilaan, ravintolaan (terassille ainakin), lähestulkoon minne vain. Eikä kukaan taatusti tule valittamaan, että käytän laittomia kakkapusseja, kuten se eräskin täti Turussa. Koiranomistajalle tämä on sikäli paratiisi, koirakammoiselle varmaankin lähinnä päinvastoin.

Keskivertoranskalainen koiranomistaja ei todellakaan kerää koiransa tuottamaa biojätettä pusseihin, joten on parasta katsoa minne astuu. Tosin siihen nähden, miten paljon täällä koiria kulkee, läjiä on kohtuullisen vähän. Katuja suhaa nimittäin koirankakankerääjä: moottoripyöräilijä, jonka kulkuneuvossa on jonkinlainen imuri. Imurin letkulla sitten vaan suihkaistaan läjä imurin sisuksiin, eikä tarvitse edes pyörän selästä nousta. Nopeaa ja kätevää. Mahtaakohan olla samantapainen kun-ei-muutakaan-ole-kesätyö täällä kuin hautausmaan rikkaruohojen kitkeminen Suomessa.

Alku aina hankalaa...

Matti Vanhasen ja pikkuveljen innoittamana päätin siirtyä 2000-luvulle ja aloittaa blogin siinä toivossa, että blogin myötä lakkaisin potemasta huonoa omaatuntoa rästissä olevista meileistä.

Koska potentiaalisten lukijoiden joukossa saattaa olla myös niitä, jotka ovat viimeksi kuulleet minusta kun vielä olin Suomessa, pieni tiivistelmä näistä kahdesta Ranskassa viettämästäni kuukaudesta on ehkä paikallaan:

Saavuin maahan huhtikuun alussa. Lento sujui mainiosti, mutta sen jälkeen kaikki alkoikin mennä pieleen. Kolme kuukautta vanha työkoneeni hajosi kirjaimellisesti ensimmäisenä päivänä tänne tultuani. Kertakaikkiaan vain pimeni, eikä suostunut käynnistymään kuin joka toisella yrittämällä. Viikon verran se koetteli mun hermojani toimimalla silloin kun sitä huvitti, kunnes pimeni täysin. Vein koneen kiinalaisen gurun vastaanotolle, joka sai kovalevyn tiedot pelastettua, mutta korjausta varten vehje oli silti lähetettävä Acerin takuuhuoltoon (kesto 2-3 viikkoa). Niinpä hain itselleni varakoneen, joka sitten ei suostunut muodostamaan Internet-yhteyttä, eikä kukaan (minä vähiten) tuntunut ymmärtävän miksi. Jollei Andrea olisi avuliaasti antanut ranskantaitojaan käyttööni ja soitellut ties minne, hyppisin luultavasti edelleen seinille ja seuraisin pankkitilin saldon hupenemista. Uusi kone on pelannut nyt useita viikkoja moitteettomasti (kopkop). Acer, joka on menettänyt ykkösasemansa uudelle koneelle ja saanut uuden nimen Paskacer, tuli takaisin huollosta, mutta viimeisenä kiusana olivat korjatessaan käyttäneet liian pitkää ruuvia, enkä saanut koneeseen akkua paikalleen. Ei kun takaisin kiinalaisen gurun vastaanotolle, joka poisti ruuvin. Ei kuulemma haittaa, vaikka koneesta nyt puuttuukin yksi ruuvi. Ei varmaan...

Kone-episodin jälkeen elämä on asettunut uomiinsa. Arki on arkea täälläkin, puitteet vaan on hiukan toisenlaiset. Kieltämättä vaatii jonkun verran itsekuria istua sisällä tekemässä töitä, kun ulkona on lämpöä +25, aurinko paistaa ja puoli kylää makaa rannalla samalla, kun toinen puoli istuu katukahvilassa juomassa espressoa ja syömässä italialaista jäätelöä. Vielä haastavampaa se tulee olemaan sitten, kun tänne alkaa virrata vierailijoita ja kämppä alkaa pikkuhiljaa lämmetä saunaksi.

Kaisa voi hyvin, käy uimassa joka päivä ja on aloittanut projektin, jonka tarkoituksena on karkottaa kaikki kissat meidän kotikadulta.

Pikkuveljen blogi löytyy muuten osoitteesta http://petrijv.blogspot.com/