Ostoksilla

Elbailu taisi jäädä päälle. Olen kyllä istunut pari tuntia ruudun edessä joka päivä lähinnä meilejä ja Iltalehteä lukemassa, mutta pääosin päivät on vierähtäneet viihteelle. Maanantaina Andrea ja Simonetta kutsuivat mut arki-illalliselle, joka vierähtikin sitte puolille öin. Tiistaina nukuin vastaavasti vähän pidempään, nuokuin hetken koneella ja siirryin Andrean kanssa rannalle pelaamaan backgammonia. Eilen jaksoin yhteen asti, kunnes Andrea (kaiken elbailun alku ja juuri) kurvasi pihaan skootterilla ja hurautimme sillä Cap 3000 -ostoskeskukseen shoppingille. Tuli kieltämättä vähän lomafiilis, kun ajelimme tukat kypärän alta hulmuten pitkin rantatietä, meri siinsi sinisenä ja aurinko paistoi. Skootteri on mainio vehje kyllä, sillä ei juutu edes ruuhkaan, kun kerran voi luikerrella aina jonon etummaiseksi valoissa. Ja siinähän istuu kuin nojatuolissa!

Mangosta tarttui mukaan pari paitaa ja hame marraskuun seminaarigarderobiin. Nyt pitäisi vaan hommata hametta varten joku paita ja soveltuvat kengät... Eikä mulla ole syystakkiakaan. Jäi siis vielä shoppailtavaakin. Mangon kassi takalokerossa sitten hurruuteltiin kohti Antibesia ja pulahdettiin matkalla siniseen mereen (pirun kylmää vettä). Vähemmästäkin tulee nälkä, joten seuraavaksi pizzalle ja illalla vielä pelaamaan pari erää bilistä. Saa päivät tietysti näinkin kulumaan. Onneksi kuitenkin Andrea (joka siis on palkattomalla vapaalla tällä hetkellä) ja Simonetta poistuvat tänään country houselle, joten kukaan ei ole enää houkuttelemassa pois päätteen ääreltä.

Elbailuviikonloppu

Takana harvinaisen rasittava viikko ja harvinaisen löysä viikonloppu. Maanantai-aamusta perjantai-iltapäivään en tehnyt oikeastaan juurikaan mitään muuta kuin töitä, nukkumisen ja Kaisan kanssa ulkoilun lisäksi tietenkin. Kävi nimittäin niin hassusti, että lupauduin ottamaan pari isompaa käännöstyötä, ja kun olin niihin lupautunut, tulikin pari yllättävää työtä sellaiselta asiakkaalta, jonka kanssa olen laatinut peräti kirjallisen sopimuksen siitä, että teen tietyn määrän tunteja kuukaudessa. Joten kieltäytymisen varaa ei siis ollut. Pientä stressiä ehti jo kasautua siitä, etten ehdi tehdä kaikkea ajoissa, mutta loppujen lopuksi ei jäänyt yksikään työ edes viime tinkaan.

Kun sitten kiire hellitti, tapahtui totaalinen löysähdys. Perjantaina katsoin Fargon, englanniksi ja ranskalaisilla teksteillä, joita ei kyllä lue ihan yhtä nopeasti kuin suomenkielisiä, joten en tiedä oliko siitä kielenopiskelumielessä mitään hyötyä. Leffa kuitenkin oli juuri niin erinomainen kuin muistinkin ja dvd:n lisämateriaalit kerrankin mielenkiintoisia. Ja minä kun olen aina luullut, että Fargo oikeasti perustuu tositapahtumiin...!

Eilen lauantaina en tehnyt paljon mitään, en töitä, mutten juuri muutakaan. Kukahan täältä nuo koirankarvatkin imuroisi... Uskomatonta miten paljon aikaa saa kulumaan siihen, että lukee kirjaa -- torkkuu -- lukee kirjaa -- torkkuu -- ohhoh nälkä -- syön persikan (uusi intohimo) -- lukee kirjaa -- torkkuu. Tänään sain sentään tehtyä pois sellaiset työt, jotka eivät voineet odottaa maanantaihin. Jotenkin moisesta löysäilystä tulee kuitenkin vähän huono omatunto, vaikka sen onkin ihan oikeasti ansainnut. Kumma juttu.

Kuten kuvista näkyy, Kaisa sen sijaan on ammattielbailija. Sille ei ole mikään ongelma nukkua työhuoneen sängyllä pää tyynyllä ja antoisasti kuorsaten sillä aikaa, kun emäntä hiki hatussa tienaa kuivamuonarahoja tietokoneella. Olen sanonut sen ennenkin, mutta voin sanoa uudelleenkin: seuraavassa elämässä aion olla pieni dalmatialainen.

Turistiviikonloppu Nizza-Monaco-akselilla

Tästä ei tule pitkää kirjoitusta: turha kirjoittaa uudelleen sitä, minkä Outi on jo kertaalleen kertonut oman bloginsa jatkokertomuksessa Viva la France 1-2.

Lauantaina ohjelmassa siis Nizza. Sorruin jälleen ostoskadun houkutuksiin ja nappasin mukaan kaksi DVD-leffaa, kielenopiskelumielessä tottakai: ranskalainen teinileffa (sopii iki-teinille) ja Coenin veljesten mainio Fargo, jossa on sekä originaaliääni että ranskalainen dubbaus, ja mahdollisuus saada myös ranskankieliset tekstit. Ihanaa, kunhan työkiireet helpottavat, voin viettää leffaillan!

Nizzassa olivat viikonloppua viettämässä myös Jonna ja Aleksi (Sofia oli jäänyt kotiin isovanhempien kanssa), joten yhdistimme seurueet ja suuntasimme lounaalle vanhaan kaupunkiin ja sen jälkeen junalla Antibesiin koko porukka.

Pieni turistikierros ensin ja sitten syömään. On muuten tullut syötyä ulkona erinäisiä kertoja tänä kesänä. Odotan vaan, että joku Antibesin ravintoloitsijoista hoksaisi maksaa pientä bonusta siitä, että tuon vieraani syömään juuri heidän ravintolaansa. Ainakin voisivat ymmärtää antaa mulle sapuskat ilmaiseksi siitä hyvästä. Lauantaisessa ravintolassa olin kolmatta kertaa, ja kerta oli kolmas myös Kaisalle. Eikä varmaankaan viimeinen meille kummallekaan: kyseisessä paikassa kun on hyvä ruoka, kohtuulliset hinnat JA kaisaystävälliset tarjoilijat. Kaikkiaan varsin rattoisa lauantaipäivä, sääkin oli pitkästä aikaa sellainen kuin täällä tähän vuodenaikaan kuulukin. Sunnuntaina sitten vuorossa kuivakka Monaco, jonne haluavat kaikki, jotka eivät ole siellä vielä olleet, muttei kukaan sellainen, joka on paikan jo nähnyt. Siitä voi päätellä jotakin...

Paikka oli pullollaan turisteja, hyvä kun Casinon eteen mahtui Ferrareja ihmettelemään. Kävimme myös ruhtinaspalatsissa, jossa en ollutkaan aiemmin käynyt. Hulppea. Muilta osin reissun kuvaus löytynee Outin blogista:

Viva la France 2

Sukulaisvierailu

Hauska huomata, että blogia lukevat sellaisetkin, joita en ole tullut ajatelleeksikaan, kuten esimerkiksi Raija, terveisiä vaan Iittiin! Viestejä saisivat mielellään lähettää muutkin blogia lukevat. Lyhyetkin terveiset piristävät päivää! Kuten sanottua, lähetetty kommentti tulee sivuille näkyviin vain, jos itse sen päätän julkaista.

Tänään saapui pidennetylle viikonloppuvisiitille ensimmäinen ja toiseksi viimeinen sukulaisvieras eli Outi-serkku, suoraan Saksan Aachenista (ks. blogilinkki vasemmalla) siinä toivossa, että Antibesin säätilanne olisi Aachenia kehuttavampi. Tällä haavaa ei siltä näytä, harmaata on ja sateista. Ja elokuun pitäisi sentään olla täällä se kuumin kesäkuukausi.

Huomenna ohjelmassa Nizza, sunnuntaille Monaco, mutta tänään pysytään ihan kotikylillä ja käydään syömässä jotakin ja ehkä jopa nappaamassa pieni olunen.

Villasukat

Heräsin tänä aamuna hirvittävään ukkoseen ja kaatosateeseen, johon saattoi naputuksesta päätellen yhdistyä myös rakeita (joita satoi viime viikolla parin tunnin matkan päässä San Remossa, joten sikäli ei mahdotonta, vaikka siltä kuulostaakin). Ukkonen jyrähti pari kertaa niin mallikkaasti, että molempien päät ponnahtivat lepoasennosta kuin vieteriukoilla. Muuten Kaisa ei juuri jyrinästä piitannut, lepuutti vain päätään mun villasukkaan verhotun jalkani päällä.

Aivan oikein, villasukkaan. Helleaallon jälkeen täällä on ollut vuodenaikaan nähden hiukan viileää. Mittari näyttää kyllä 25 ja auringossa voi olla jopa kuuma(hko), mutta muuten tämä minusta muistuttaa suomalaista lähestyvää syksyä. Niinpä olen kaivanut esiin farkut ja neuleet, joita ei moneen kuukauteen ole tarvittu mihinkään. Pari päivää sitten kaupassa kassaneiti kysyi, onko mulla kylmä. Koska odotin kysymystä siitä, ovatko persikat kaupan sisä- vai ulkopuolen laarista, kysymys veti pasmat sekaisin, enkä tietenkään ymmärtänyt mitään, ennen kuin sain saman englanniksi. Kukaan kassaneideistä tai -rouvista ei ole tähän mennessä sanonut mitään muuta kuin bonjour ja lopuksi hinnan, joten tämän yllättävän puheliaisuuden sai aikaan ilmeisesti se ihme, että olin vetänyt päälleni pitkäkauluksisen neuleen. Paluumatkalla katselin muuta jengiä sillä silmällä. Totta tosiaan, muillahan on täällä edelleen t-paidat ja kesäkoltut päällä. Hmm.

Töitä tulee taas ovista ja ikkunoista. Ilmeisesti kääntäjiä on lomilla tai sitten toimeksiantajat palaavat lomilta. Joka tapauksessa nyt on taas pientä stressiä ilmassa, etenkin kun viikonlopuksi saapuu kylään Outi-serkku, joten pitäisi ehtiä myös ehkä vähän siivota... Toisaalta olen huomannut senkin, että olen ehdottomasti tehokkaampi stressitilanteessa. Jollei ole painetta, ei synnykään sitten paljon mitään. Ehkä pitäisi siis harkita sellaista työrytmiä, että tekisin kuussa aina kaksi viikkoa aamusta-iltaan-päiviä, ja loput kaksi sitten elbailisin. Ajatus sekin.

Kielikylvyssä

Eilinen oli niitä päiviä, jolloin joku määrittämätön nyrsii aamusta lähtien. Hormonejahan voi aina syyttää, joten olkoon syy sitten niissä, vaikka. Kyrsiviä ajatuksia pääsee parhaiten yleensä pakoon katsomalla jonkun leffan tai tuijottamalla tv:tä, mutta ajatus 50-luvun leffan tai käsittämättömän tv-visailun katsomisesta tuosta rusinankokoisesta telkusta ei sekään lämmittänyt ja leffoja voin katsoa vain läppäriltä, jota tulee muutenkin tuijotettua koko ajan. Niinpä siis lähdin leffaan, toista kertaa vasta koko aikana, vaikka leffateatteri on vain parin minuutin matkan päässä.

Antibesissa esitetään leffoja originaaliäänellä vain tiistaisin. Luultavasti suuren brittiyhdyskunnan ansiota, että edes silloin. Koska mua nyt kuitenkin sattui nyrsimään lauantaina eikä tiistaina, oli siis tyytyminen ranskaksi dubattuun pätkään. Vaihtoehtoina Pirates des Caraibes 2, jotain piirrettyjä ja Almodóvarin uusin Volver. Ensinmainitusta en ole kuullut mitään positiivista, piirretyistä en muuten vaan jaksa innostua, mutta Pedrosta olen aina tykännyt, joten valinta siis selvä. Kaivoin ensin netistä esiin ennakkotietoa, jotten olisi aivan pihalla. Paljon sitä ei kylläkään löytynyt, suomeksi ainakaan:

Elokuva kertoo Penélope Cruzin esittämästä nuoresta äidistä, jolla on synkkä menneisyys sekä tämän äidistä, joka palaa kuoltuaan paikkaamaan asioita, joita ei pystynyt eläessään selvittämään.

No, oli tuostakin vähästä se hyöty, että ymmärsin, miksi aikuinen nainen juoksee kirkuen karkuun nähdessään vanhemman naisen, joka sanoo "Je suis ta mère". Ennakkoon preppaamisesta huolimatta olin jokseenkin pihalla suurimman osan ajasta, joten turha edes yrittää kertoa, pidinkö leffasta vai en. Mutta kävihän se kielikylvystä. Itse asiassa se oli niinkin tehokas kielikylpy, että taidan kokeilla lähiaikoina uudelleen. Ehkä ensi kerralla valitsen jonkun ennalta-arvattavan romanttisen komedian, jossa juoni ja lopputulos ovat pääpiirteissään selvillä jo siinä vaiheessa, kun jonotat lippua luukulla.

Ruotsalaista muotoilua ja St Tropez

Kävin viime viikolla Joen, Juttiksen ja Roban kanssa hakemassa kämppään neljä mattoa, paperiroskakorin, lasinalusia, leikkuulaudan, patakintaan ja olikohan vielä jotain muutakin - yhteishinta ostoksilla 25 euroa. Mistäpä muualtakaan kuin

Lähin ruotsalaisen muotoilun ostosparatiisi löytyy Toulonista, motaria pitkin matkaa noin 150 kilometriä länteen. Kun Roba oli luotsannut pikkuisen Clion motarille asti tajusimme, ettei kukaan (siis varsinkaan minä, jonka idea koko reissu oli) ollut tajunnut katsoa netistä ajo-ohjeita. Toulon on suurin piirtein Espoon kokoinen paikka, ja olen onnistunut Turusta tullessa ohjaamaan harhaan myös Espoon Ikeaan, vaikka sentään tiedän missä se on. Niinpä aavistin pahinta. Pessimismissä hyvä puoli on se, ettei koskaan pety, mutta usein saattaa yllättyä positiivisesti. Niin tälläkin kertaa - tuskin olimme ehtineet ryhtyä vahtaamaan tienvierustaa mahdollisten kylttien varalta, kun sinikeltainen laatikko jo osui kuljettajan silmiin.

No Ikea on Ikea, ei siitä sen enempää. Sai sieltä Daimia ja Estrellan sourcream&onion -sipsejä, ja tosiaan niitä mattoja. Paluumatkalla oli tarkoitus käydä St Tropezissa ja mahdollisesti myös muissa mielenkiintoisissa kohteissa, kuten Hyéresissä:

ja pikaisella uimapulahduksella Le Lavandoussa, jonka kaikilla 12 rannalla piti olla erivärinen hiekka. Suomalaiseen silmään hiekka näytti kyllä olevan hiekanväristä ihan kaikkialla. Kävi sitten kumminkin niin, että St Tropeziin asti ei ehditty ollenkaan, mutta nähtiin se sentään lahden toisella puolelta. Ja päästiin kokemaan mukava elokuinen lomaruuhka, jonka takia Kaisa-raukka sai odotella tassut ristissä kotona luvattoman kauan.

Nyt on sitten vieraat lähteneet. Samaten bronkiitti, ja myös pahimmat helteet. Eilen oli jo suorastaan kylmä. Kaikkien edellä mainittujen yhteisvaikutuksena sain tänään tehtyä töitä melko kiitettävästi, ensimmäistä kertaa ainakin kahteen viikkoon. Ehkä se kateissa ollut työmotivaatiokin kohtapuoleen löytyy.

Briteistä ja bronkiitista

Heräsin pari yötä sitten siihen, että ikkunani alla seisoi kaksi brittiä keskustelemassa pissaamisesta:

- Hey, I need to pee
- Me too...
- You can go there, I won't look [kurkistelin ikkunaluukkujen raosta, ja näin naisen osoittavan nurkan taakse].

Jos olisin ollut pukeissa ja täysin puhekykyinen, olisin mielelläni avannut luukun ja sanonut, että kuulkaa tuolla parin korttelin päässä on public toilet, mitä jos kävisitte siellä tai pidättäisitte kotiin asti sen sijaan, että ruikautatte naapurini seinään tai kukkapurkkiin.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun herään kadulla kulkevien äänekkääseen puheeseen tai muuhun meuhkaamiseen keskellä yötä, ja joka kerta häiriköiden kansallisuus on ollut sama. En yhtään ihmettele, jollei brittien maine ole paikallisten keskuudessa paras mahdollinen. Puhe kadulta kuuluu makuuhuoneeseen jokseenkin yhtä selvästi kuin jos puhuja seisoisi sänkyni vieressä makuuhuoneessa. Itse asiassa kuulen yläkerrassa ollessani kadulla puhujat paremmin kuin alakerrasta jotakin huhuilevat. Öiset vaeltajat eivät tätä ymmärrä tai jos ymmärtävät, eivät juurikaan välitä.

Ääni kulkee toki myös toiseen suuntaan. Molemmat kadun aktiivitädit ovat huomioineet mun bronkiittini ja sen kammottavan yskimisen, joka kuuluu varmaankin Cap d'Antibesiin asti: sekä Aline että täti-jolla-on-paksu-labradori ovat kyselleet vointiani huolestuneina. Aikani köhittyäni kävin hakemassa yskänlääkkeen apteekista ja äänsin sanan yskä (toux) heti kärkeen väärin, jolloin farmaseuttitäti vaihtoi englantiin ja alkoi kysellä muita oireita:
- Do you have fever?
- Juu ei ole
- Do you have pain here [osoittaa rintaansa]?
- Juu ei ole
- Do you have headcake?
- Ei myöskään pääkakkuja [vähän alkoi suupielissä nykiä tässä kohdin]
Sain pullollisen troppia ja tyhjensin sen kahdessa päivässä. Nyt alkaa tuntua siltä, että bronkiitti on ehkä voitettavissa. Ainakin jos maltan olla puhumatta, mikä ei ole kovin helppoa, kun on vieraita kaupungissa.
--------
Vieraiden määrä triplaantui maanantaina, kun kaupunkiin saapuivat Juttis ja Roba, jotka tosin majailevat hotellissa, eivät Rue de la Pompella. Tiistaina kävimme porukalla syömässä ravintolakadun ravintolassa, josta alla olevat kuvat.