Au revoir, France!

Viimeinen postaus Ranskasta. Matkalaukkujen saumat venyy ja paukkuu, ylipainoa on varmaan mukavasti. Päässä mukava jysäri muistutuksena eilisestä baarikierroksesta Blue Ladystä Kilkennyn kautta Australian Outbackiin. Tuli vuodatettua pari kyyneltäkin, kun hyvästelin Chrisin, tosin varmaan enemmän siihen mennessä sipaistujen ölppösten aikaansaaman tunnetilan kuin minkään muun takia. Kämppä alkaa olla siisti (kiitos Sannan au-pair-taitojen). Lähtö Antibesista koittaa 4 tunnin päästä.

Saavun Suomeen siis sunnuntaina. Puhelintahan mulla ei nyt ole, mutta Sannan puhelimesta saa tarvittaessa kiinni ainakin ke-iltaan asti. Mulla ei myöskään ole sitten juuri kenenkään puhelinnumeroita, joten saa mielellään laittaa meilitse tietoja tulemaan. Suunnitelmana oli alun perin jäädä Hkiin perjantaihin asti ja mennä sitten Sannan kyydillä Turkuun. Sannan auto näyttääpi kuitenkin olevan romuna, joten voi olla, että lähden menemään junalla, kunhan saan kamani kerätyksi Maikulta, Mimmulta ja Peteltä.

Hei sitten Antibes.

Pirun vapaapäivä

Herra Piru piti vissiin pari päivää vapaata, mutta eilen se oli töissä taas. Autosta oli ajajanpuoleinen peili vääntynyt irti niin, että sitä piti autossa kiinni pelkkä kaapeli. Joko se on revitty irti ilkivaltana tai sitten joku on ajanut todella läheltä ohi, koska olimme kääntäneet peilin autoa vasten, kun sen parkkiin jätimme. Auto oli parkattu vielä siististi parkkikoloon niin, että jos ihan viistäen siitä joku on mennyt ohi niin se joku ei kyllä enää ole ollut ajotiellä. Alkaa varmaan olla omavastuun verran vahinkoja autossa, joten ihan sama tässä vaiheessa, vaikka siihen tulisi mitä. Kunhan sitä ei varasteta. kopkop.

Lisäksi tein eilen lähes kokonaisen päivän turhaa työtä: sain nimittäin yllättäen uuden asiakkaan Hollannista. No ihan kiva, ei siinä mitään, mutta yhteyshenkilön englanti ei ole erityisen hyvää ja etenkin ymmärryspuolessa taitaa olla ongelmia, koskapa käänsin sitten eilen tuntikaupalla tekstiä joka on jo käännetty ja joka oli lähetetty mulle vain näytteeksi siitä, millaisia ne käännettevät tekstit tulevat olemaan. Olisko se kannattanut mainita etukäteen? Normitilanteessa laskuttaisin tekemästäni työstä, tietenkin, mutta tässä tilanteessa on viisainta olla hiljaa vaan ja kirota, jottei menetä asiakasta eikä niitä kolmea suurehkoa työtä, jotka oikeasti tulivat käännettäväksi. Positiivista on toki se, etten ehtinyt kääntää koko hoitoa, vaan vain ehkä neljäsosan.

Viimeisenä pikkukiusana piru oli mennyt tyhjentämään mun personoidun googlen etusivuni. Kaikki huolella lisäämäni blogilinkit ja muut ovat kadonneet. Noin vain. Onkohan muille käynyt sama?
Edit: no nyt se on taas entisellään, kaikki sisältö palannut. Outo homma, ehkä se oli vaan jotain ylläpitotyötä. Joka ei kyseistä toimintoa käytä, ei varmasti voi ymmärtää, miten se pistää aamurutiinit sekaisin, kun ei voi aloittaa päivää käymällä läpi uusimpia otsikoita ja blogikirjoituksia suoraan omalta personoidulta etusivulta.

Kaisa on Suomessa!

Kaisa saapui tänään iltapäivällä Amsterdamista Helsinkiin ja on nyt Sannan vanhempien hoidossa Haagassa. Onpa outoa ajatella, ettei Kaisa tule tähän asuntoon enää koskaan, vaikka itse saatan hyvinkin vielä joskus palata. Kaisan karvoja sen sijaan löytyy lattialistojen välistä varmaan vielä parin vuosikymmenenkin päästä....

Muutenkin heikko valonkajastus näkyy tunnelin päässä. Lukot on nimittäin vaihdettu. Ne kävi vaihtamassa skootterilla liikkuva portugalilainen lukkoseppä, joka ensi töikseen vilkaisi ovea, puisteli päätään ja sanoi "no good", levitti sitten kahdesta likaisesta kassista järkyttävän määrän ruuveja ja muita pikkuosia sanomalehden päälle ja totesi lopulta, että palaa tukikohtaan hakemaan jotain. Palasi vartin päästä ja lauleskellen ja vihellellen todellakin vaihtoi kaksi lukkoa ja veloitti siitä 185 eur, eli vähemmän kuin olin pelännyt. Lukkosepän alkuun vähän nyreänoloinen asenne muuttui huomattavasti positiivisempaan suuntaan, kun selvisi, että puhun espanjaa ja portugaliakin sen verran, että osasin sanoa "obrigada".

Nyt siis voin poistua talosta ilman, että tarvitsee ensin käydä piilottamassa läppärit kellariin pyykkikoriin vanhojen riepujen alle. Käytimme uutta tilannetta heti hyväksi ja kävimme Sannan kanssa Cannesissa shoppingilla, joten nyt mulla on taas valkoinen käsilaukku (itse asiassa varastettua hienompi ja myös tuplasti kalliimpi, mutta väliäkö sillä tässä katastrofissa), aurinkolasit (nekin oli pöllityssä laukussa) ja peräti lompakkokin. Oli vähän orpo olo kyllä kulkea kaupungilla ilman laukkua, nyt tuntuu jo normaalimmalta.

Illalla leffassa katsomassa The Good German. George Clooney univormussa on kyllä 7,5 euron arvoista katsottavaa. Leffa oli aika erikoinen. Jotenkin tuli Casablanca mieleen, en tiedä miksi.

Ongelmat jatkuvat

Tajusin eilen pitkin päivää, että täältä on viety myös yhtä jos toista muutakin, kuten mun kakkospuhelimeni ja vanha tyhjä lompakko. Molemmat olivat kirjahyllyssä olohuoneessa, joten ovat sitten tulleet olohuoneeseen asti. Ei mikään järin miellyttävä ajatus. Myös ranskanopettajani oli saanut keskellä yötä vastaajaansa viestin, jonka perusteella tiedetään nyt sitten ainakin se, että mukana on ollut myös joku tyttö, ja että tyypit ovat olleet ranskalaisia, ainakin Carolinen korvaan aksentti kuulosti ranskalaiselta.

Kannoin eilen Kaisan kuljetuslaatikon vintiltä alakertaan. Ilmeisesti Kaisa hermostui lootan näkemisestä, koska oli koko illan ja seuraavan yön ihan outo, läähätti ja maiskutti, nieleskeli, söi ruohoa käsittämättömään tahtiin ja oksensi lattialle pienen pihanurmikon verran vihreää. Ensin en tiennyt mikä sitä vaivaa, sitten tajusin, että oireet alkoivat heti sen jälkeen, kun boksi oli otettu esiin. Lentopelkoa siis. Kahden aikaan yöllä lähdimme lenkille ja vaivaista se meno oli, kunnes vein sen sitten vähän uimaan. Sen jälkeen stressioireet helpottivat hiukan ja saatiin kaikki nukuttua. Kun sitten oli aika lähteä kentälle, se ihme kyllä oli jokseenkin rauhallinen. Itse nappasin siinä vaiheessa pari rauhottavaa, etten omalla hysteerisyydelläni saisi sitä enää enempää tolaltaan. Nyt Kaisan pitäisi olla jo Amsterdamissa. Sen osalta huoli on vähän helpottanut.

Vuokrasimme Sannan kanssa koko viikoksi auton, koska Kaisaa bokseineen ei olisi niin mitenkään saanut kentälle muuten. Tarkoitus oli vuokrata pikkuauto, koska täällä parkkitilaa ei tavallisesti ole liiemmin. Ikävä kyllä Sannalle olikin sitten annettu tilattua kokoa suurempi menopeli, mikä ei täällä todellakaan ole etu. No eikö joku perkele ollut siitäkin murjonut takalampun rikki. Saa nähdä paljonko se kasvattaa tämän katastrofin laskua. Lukkoseppä tulee huomenaamulla, siihen menee n. 300, mutta ainakin sen jälkeen voin rauhassa poistua kämpästä. Nyt olen vienyt kämpän kaksi ainoaa rahallisesti arvokasta asiaa (=läppärit) kellariin, jos on ollut pakko johonkin lähteä. Kellarin luukun päälle olen kasannut 10 pahvilaatikollista paperitavaraa, jotka itse asiassa peittävät luukun niin, ettei sen olemassaoloa edes arvaa. Vaikka aika epätodennäköistä se varmaan on, että tulisivat näin pian takaisin.

Jottei elämä kävisi turhan helpoksi, havaitsin myös tänään, että Soneran posti se ei sitten taaskaan toimi. Meilit tulevat kyllä netin postilaatikkoon, mutteivät lataudu sieltä koneelle. Näin multa on sitten jäänyt mm. perjantaisia posteja kokonaan huomaamatta. Sepä on erinomaisen mukavaa silloin, kun koko bisnes perustuu sähköpostiviestintään.

Jään odottamaan mitä huominen tuo tullessaan. Kirosanavarasto on kyllä ollut ahkerassa käytössä.

Murtovarkaita

Piti tämäkin sitten vielä kokea. Viime yönä, kun bonusvieras (jonka henkilöllisyys jääköön tässä vaiheessa vielä paljastamatta), minä ja Kaisa olimme jo nukkumassa, joku pentele oli päättänyt kokeilla onneaan, kiipesi keittiön ikkunan edustalla olevan kukkatelineen päälle, ilmeisesti tyrkkäsi keittiön ikkunan auki (ikkuna oli kiinni, muttei kunnolla lukossa) ja onki jollakin keinoin talon avaimet keittiön pöydältä. Avasi sitten oven avaimilla ja nappasi mukaansa mun käsilaukkuni, jossa oli lompakko (ei juurikaan rahaa mutta luottokortti tottakai), puhelin, kamera ja ihan uusi iPod, jossa on mun nimeni kaiverrettuna.

Erityisen mainiota on se, että matkavakuutus meni umpeen maaliskuun lopussa (koska silloin tuli vuosi täyteen ja alunperin olin aikeissa jäädä vuodeksi), joten ei ole luvassa korvauksiakaan, jos se nyt tässä paljon lohduttaisi sekään. Kuinka loistavaa.

Bonusvieraan kanssa käytiin sitten poliisilaitoksella tekemässä ilmoitus ja nyt on yritetty saada lukkoseppää kiinni, jotta saataisiin joku vaihtamaan lukot, koska voroilla on edelleen avaimet tänne. Kortti ja puhelin on nyt lukittu, joten enää kenellekään ei pitäisi tulla outoja soittoja, mutta viime yönä kuulemma oli Joelle soitettu neljän aikaan ja huohotettu jotain ranskaksi ja englanniksi. Jos joku muu on vastaanottanut vastaavia puheluja, saa mielellään ilmottautua...

Fiilis on ollut parempikin, nyt suoraan sanottuna vituttaa niin, että jos tämä vielä pahenee, halkean.

Fisuja

Saatoin juuri Peten paluumatkalle. Viikko hurahti aika vauhdilla ja veikkaan, että jäljellä olevat kaksi viikkoa kuluvat samalla nopeudella. Apua. On aika päivittää to-do-luettelo:

1. Monacon merimuseo http://www.oceano.mc/. Tänne raahaan pikkuveljen.
2. Reissu Korsikaan (Nizzasta pääsee laivalla yli). Varattu Sirkulle. Koska Sirkku ei päässytkään tulemaan, tämä on nyt varattu Sannalle.
3. Kävelylenkki Nizzan Promendade des Anglais'illa Kaisan kanssa
4. Vierailu Adieu Bert'h -creperiehin, jossa kuuleman mukaan on kaupungin parhaat crepit.
5. Vaellusreissu jonnekin Alpeille
6. Matka Barcelonaa
7. Käynti Cagnes-sur-Merissä ja Renoir-museossa. Pikkuveljen kanssa ei ehditty, joten Sanna saa uhrautua.

Kohdat 3 ja 6 on hoidettu jo aiemmin, kohta 5 sai olla se maanantainen patikointiretki Ezeen, varmaan nekin vuoret jotain Merialppeja olivat. Kohta 1 yliviivattiin eilen, kun käytiin Peten kanssa Monacossa ja myös tutustumassa v. 1910 prinssi Albert I:n perustamaan merimuseoon, jossa on myös valtava akvaario.

Kaikenlaisia fisuja sitä maailmaan mahtuukin, suomalainen silakka kyllä kalpenee näiden rinnalla. Ikävä kyllä kohtuullisen onnistuineita kuvia sai vain niistä yksilöistä, jotka eivät juurikaan liikkuneet, kuten esim. nämä kaksi:

Näillä kavereilla on maastoutuminen hallussa:

Alempi on erittäin myrkyllinen kivikala, ylemmän nimeä en muista. Mureenoja (alla) oli erilaisia, kaikki yhtä karmivia. Voivat kasvaa kaksimetrisiksi.


Sama taideversiona.

Päivän muihin uutisiin: Kaisan lento on viimeinkin varattu. Pahaa-aavistamaton rassukka lähtee viikon päästä maanantaina 23.4 KLM:n lennolla Amsterdamiin, on siellä yön pet hotelissa ja lentää seuraavana päivänä Amsterdamista Helsinkiin. Koko lysti maksaa vain viisi kertaa enemmän kuin mun lentoni Blue1:llä, mutta eipä voi mitään, pakkohan se on Suomeen saada.

Iltapäivä Nizzassa

Nizzassa on tällainenkin kirkko, tosin se on melko huolellisesti piilotettu rautatieaseman taakse niin, ettei sinne vahingossakaan eksy, jollei varta vasten lähde kartan kanssa rakennusta etsimään. Ja näin teimme Peten kanssa keskiviikkona.

Kirkolta vanhaan kaupunkiin ja meren rantaan kävelee sellaisen kolme varttia, siihen päälle vielä kapuaminen Chateau-kukkulalle ja takaisin rautatieasemalle. Kävi kuntoilusta, varsinkin kun pohjelihakset ovat yhä edelleen jumissa maanantaisesta patikoinnista. Olisiko ehkä kannattanut venytellä? Ei kai, onhan se varsin vitsikästä, kun kotona ei meinaa päästä portaita alas.

Ensimmäistä kertaa olin Chateau-kukkulalla auringonlaskun aikaan.

Selvisi sekin, että puistolla on myös sulkemisaika - vartija käytännössä hääti meidät lähes samantien kun olimme portaat kavunneet ylös ja ehtineet ottaa muutaman kuvan.

Kaisa Kate Winsletinä

Oli pikkasen tuulista tänään....

Nietzschen jalanjäljillä

Pikkuveli saapui maahan eilen lauantaina täysin aikataulun mukaisesti, mikä tulee yllätyksenä kaikille niille, jotka ovat Peten blogin lentotarinoita lukeneet. Eilen kävimme turistijunalla Juan-les-Pinsissä (Kaisalle ja mulle kolmas kerta kyseisessä pikkujunassa), mutta muuten ei tehty mitään kovin kummallista. Tänään oli sitten herätys klo 8 ja lähtö Ezeen 9.14 lähtevällä junalla. Jäi viime visiitiltä kaivertamaan se Nietzschen poluksi kutsuttu reitti, jota pitkin Ezeen pääsee kipuamaan jalan. Maikun kanssahan kävimme siellä bussilla (vastaava blogikirjoitus löytyy täältä). Kaisa tuli tottakai mukaan. Nietschen polku lähtee läheltä juna-asemaa. Reitti nousee ensin vuorenrinnettä ylös, kaartaa sitten kuvassa näkyvän vuoren taakse, ja jatkaa vielä nousua jonkun verran sen jälkeen. Lähes koko reitti on melko jyrkkää nousua, ja siihen meni taukoineen noin reilu tunti.

Polku on saanut nimensä Nietzchen mukaan siksi, että kyseinen herra on tarinan mukaan suunnitellut kirjaansa "Näin puhui Zarathustra" samalla, kun kiipesi kinttupolkua pitkin ylös Ezeen. Pete on lukenut kirjan, minä en. Oli kuulemma hieman outo.

Maisemia kelpasi katsella, merta taustalla ja jylhää vuoristoa edessä. Tässä ollaan vielä alkutaipaleella, kuten voi todeta Peten punaisuuden asteesta.







Tässä vaiheessa alkoi jo punaisuuden astekin kohota...

Juoma- ja hienpyyhintätauon aikana perinteinen itselaukaisinviritelmä. Ensimmäinen otos ei useinkaan mene ihan nappiin...mutta toisesta tulikin sitten jo ihan ok.


Kolmen vartin kapuamisen jälkeen saatiin sentään jo näköhavainto kylästä.

Alas laskeutuminen oli vähemmän raskasta, mutta kävi kyllä pohkeille, joten huomenna saattaa tämänpäiväinen liikuntaharrastus tuntua jaloissa.

Kotona korkattiin pääsiäismuna ja haettiin pizzat (ettei ainakaan liikaa pääse laihtumaan). Hyvää pääsiäistä vaan kaikille, näin jälkikäteen...

Kun talviturkki Välimereen lensi

Ensin se kyllä tökötti rantavedessä muka muina miehinä ja katseli minne tahansa muualle paitsi muhun tai veteen heittämääni keppiin.

Pitkällisen harkinnan jälkeen se kuitenkin lopulta aina varovaisesti asteli hakemaan kepin, jota alkuun heittelin vain lähietäisyydelle. Puolen tunnin heittelyn jälkeen se koki ahaa-elämyksen ("hitto, mähän opin viime vuonna uimaan"), paukautti vettä pari kerta etutassuilla ja hyppäsi uimaan. Sinne jäi talviturkki. Veikkaan, että minä vien omani takaisin Suomeen, sen verran viileää tuo merivesi vielä on. Mutta katsotaan nyt.

Nöf Telecom ja lentostressi

Arvasin, että Suomeen paluusta tulee sama stressi kuin Ranskaan tulosta, mutta käänteisessä järjestyksessä. Nettiliittymän kanssa oli ongelmia alkuun, kun se ei oikein suostunut toimimaan, ja nyt on sitten vaikea päästä koko liittymästä eroon. Teleoperaattorin eli Neuf Telecomin sivuilta ei kovin helposti löydy tietoa siitä, miten sopimuksen voi lopettaa. Sopimusehdoista kuitenkin löytyi tieto, että liittymä irtisanotaan kirjatulla kirjeellä 30 päivää haluttua irtisanomispäivää aikaisemmin. Operaattorilta lainassa oleva modeemi eli Neuf Box tulee myös palauttaa samassa yhteydessä operaattorille. Ei vaan sanota, minne kirje tulee lähettää. Ei sanota sitäkään, minne Neuf Box tulee lähettää. Sivuilta löytyy lomake, jolla voi lähettää eri aiheisiin liittyviä kysymyksiä. Ihan kiva idea, mutta joka kerran kun sitä yrittää, tulee Lähetä-napin painamisen jälkeen virheviesti, jossa ilmoitetaan, että viesti ei lähtenyt minnekään. Näppärä keino välttää turhia kysymyksiä. Merci tästäkin vähästä. Kirjattu kirje vuokraisännän allekirjoituksella varustettuna on nyt lähtenyt asiakaspalvelun osoitteeseen. Kirjeessä myös pyysimme ilmoittamaan, mihin helvettiin tuo Neuf Box kuuluu palauttaa [sana helvetti oli tästä versiosta vielä jätetty pois. Tulee mukaan seuraavaan, jos tämä ei tuota tulosta]. Jään odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kaisan lentojen kanssa oli hirveä sähellys tänne tullessa, koska en silloin vielä tiennyt, että a) kaikkiin koneisiin ei koiria oteta lainkaan (kylmä ruuma). Tämä sulkee pois kaikki halpalentoyhtiöt. En tiennyt sitäkään, että b) Kaisan boksi on juuri muutaman sentin korkeampi (68 cm) kuin joidenkin lentokonemallien lastausaukot, joten se sulkee pois sitten muutaman muun mahdollisuuden (tänne tullessa esim. SAS:n). Tänne tullessa lentojen varauksessa auttoi lopulta PetCargon Vesa, joka vei Kaisan myös kentälle, koska olin silloin itse jo Ranskassa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, koira tuli ehjänä ja vain hieman järkyttyneenä Pariisin kautta Nizzaan.

Nyt sitten tiesin valmiiksi, että ongelmia on odotettavissa. PetCargo ei voi Suomesta käsin huolehtia lentojen varaamisesta, joten se jäi nyt sitten mun harteilleni. Puolikielivammaisena rakastan selvittää asioita täällä päässä. Niinpä ajattelin kokeilla, onnistuisiko lennon varaaminen Finskiltä. Sivuilta löytyi kontaktilomake ja vastaus saapui noin viikon päästä. Ei onnistu, Nizzasta Helsinkiin ei oteta rahtia ollenkaan. Se siitä. Nyt on sitten jäljellä Lufthansa ja Air France, joista jälkimmäistä ajattelin yrittää ensin. Sivuilta löytyi jälleen kysymyslomake ja sitä kautta sain asiakaspalvelun numeron ja nettiosoitteen, jota kautta voi yrittää varausta. Nettiosoite oli tietenkin väärä, mutta muutamalla kokeilulla onnistuin paikallistamaan oikean. Rahdeissa AF tekee yhteistyötä KLM:n kanssa, joten mun alustava kyselyni lähti nyt sitten KLM:n toimistoon. Ja taas odotetaan.

Onneksi suunnitelman loppuosa on valmiina: PetCargon Vesa on luvannut ottaa Kaisan Helsingissä vastaan ja toimittaa bokseineen päivineen Haagaan, jossa Sannan vanhemmat siitä sitten huolehtivat, kunnes Sanna ja minä palaamme la-su välisenä yönä kotiin. Kunhan nyt saataisiin se lento vaan varattua... Kaisa-parka ei aavista mitään. Tai niinhän mä luulen, kyllä se taitaa sen huomata, että mamma on vähän hermona.

Kuvataidetta

En sitten tänäänkään jaksanut lähteä Renoir-museoon, kun ilma on sieltä ja syvältä. Tosin juuri nyt ei sada. Jospa vaikka raahaan museoon Peten, jota luultavasti ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta ei se varmaan kehtaa kieltäytyäkään. Renoirin sijaan kävin kuvaamassa Antibesin katuvarsille joskus viime kesän jälkeen ilmestyneitä taideteoksia. Joskus ammoinhan täällä asusteli Picasso, jolla oli ateljee tuossa kulman takana Chateau Grimaldissa. Chateau Grimaldi toimii nykyisin toimii Picasso-museona. Vähän matkan päässä ateljeesta on pieni César's café -niminen kahvilaravintola, jossa Picasso kuuleman mukaan tapasi käydä. Picasson lisäksi täällä on joskus viime vuosituhannella viihtyneet muutkin taitelijat, joiden Antibes-aiheisia taideteoksia (tai valokuvia niistä) on ripoteltu pitkin kaupunkia niille paikoille, joissa taitelija maalausta väkertäessään on seisonut. Tähän mennessä olen löytänyt 5 taideteosta.

Tämä näkymä on ilmeisesti inspiroinut jo ennen postikorttien massavalmistusta, koskapa myös Claude Monet on ikuistanut lähes saman näkymän.

Seuraava on jokseenkin samasta kohdasta kuin edellinen, mutta vähän eri näkökulmasta. Kuvassa taiteilija itse poikansa kanssa.

Seuraava on hieman etäämpää, mutta samasta suunnasta kuin edellisetkin.

Viimeinen onkin sitten ainoa itse kaupungista, tämä on näkymä torilta, joka nykyisin tunnetaan nimellä Marché Provençal.


Kaisa linkutti tänään vasenta takajalkaa. Tunnustelin sitä ja tutkin anturat, mutta mitään ei näkynyt, eikä se tuntunut aristavan sitä. Ehdin jo kehittää mielessäni ties mitkä kauhuskeenariot (sillä kun on ollut myös outoja mahavaivoja), mutta päivälenkille se lähti taas ihan linkuttamatta. Niinhän sitä sanotaan, ett vanhuus ei tule yksin. Ei tule ei, koiran kohdalla ikääntyminen tuo näköjään mukanaan vainoharhaisuuden omistajalle.